»Mennään yläkannelle», virkkoi Lolita.
Mutta alus lähtee kohta!» huudahti Binoi säikähtyneenä.
»Minä tiedän sen», vastasi Lolita ja lähti ylös Binoita odottamatta.
Alus kajahdutti lähtöhuutonsa, ja Binoi, joka löysi yläkannelta
Lolitalle tuolin, silmäili häntä, katseessa hiljainen kysymys.
»Minä lähden Kalkuttaan», selitti Lolita. »Minä en voinut mitenkään jäädä.»
»Entä mitä toiset sanovat?» kysyi Binoi.
»Toistaiseksi ei kukaan asiasta tiedä», vastasi Lolita. »Minä jätin kirjelipun ja sen luettuaan he tietävät.»
Binoita hämmästytti Lolitassa ilmenevä itsepäisyys, ja hän aloitti epäröiden: »Mutta —»
Lolita keskeytti hänen kysymyksensä sanoen: »Kun alus on kerran lähtenyt, niin mitä hyödyttää sanoa mutta? En käsitä, minkätähden minun pitäisi suostua vastustelematta kaikkeen vain sen vuoksi, että satun olemaan tyttö. Me tytötkin tunnemme sellaisia sanoja kuin mahdollinen ja mahdoton, oikea ja väärä. Minun olisi ollut helpompi tehdä itsemurha kuin ottaa osaa heidän näytelmäänsä»
Binoi oivalsi, että tehty oli tehty ja ettei koituisi mitään hyötyä asian hyvien ja pahojen puolien pohtimisesta.