Hetkisen vaiti oltuaan Lolita jatkoi: »Olen arvostellut aivan väärin ystäväänne, Gourmohan Babua. En tiedä, mistä se johtui, mutta jo ensikerralla, kun hänet näin ja kuulin hänen puhuvan, mieleni kuohahti häntä vastaan. Hän puhui aina ylen kiivaasti, ja kun te kaikki tunnuitte myöntelevän oikeaksi, mitä hän kulloinkin suvaitsi sanoa, niin se suututti minua. En ole milloinkaan sietänyt pakotusta, en sanan enkä teon varassa tapahtuvaa. Mutta nyt huomaan, että Gourmohan Babu pakottaa itseänsä samoin kuin toisia — se on todellista voimaa — ja minä en ole nähnyt milloinkaan hänenlaistansa miestä.»
Lolitan juttelua ei aiheuttanut ainoastaan se, että hän oli pahoillaan Goraan kohdistamastaan väärästä tuomiosta, vaan myöskin se, että hänen sisimmässä mielessään yhä eli epäilys, oliko hän menetellyt oikein karatessaan pois. Hän ei ollut myöskään tullut ajatelleeksi, kuinka ikävään asemaan joutui Binoi hänen ainoana seuralaisenaan aluksessa; mutta tietäen, että mitä enemmän osoittaa häpeävänsä, sitä hävettävämmäksi koko asia muuttuu, hän alkoi jutella jaaritella, minkä suinkin kykeni.
Binoi puolestaan ei keksinyt paljoakaan sanottavaa. Hän ajatteli toisaalta sitä ikävyyttä ja solvausta, jonka alaiseksi Gora oli joutunut tuomarin edessä, toisaalta omaa häpeäänsä, kun oli tullut tänne esiintymään näytelmässä saman tuomarin nähden. Ja kaiken lisäksi ja ennenkaikkea häntä ajattelutti se ikävä tilanne, jonka oli aiheuttanut Lolitan saapuminen alukseen. Niin hän oli vaitelias monestakin syystä.
Aikaisemmin hän olisi epäilemättä moittinut Lolitaa sellaisesta uhkarohkeudesta, mutta nyt hän ei voinut kokea mitään sellaista tunnetta, Jos Lolitan karkuunlähtö häntä hämmästyttikin, niin toisaalta hän jossakin määrin ihaili tytön pelottomuutta, ja sitäpaitsi hän tunsi iloa ajatellessaan, että koko joukossa ainoastaan hän ja Lolita olivat ilmaisseet Goraa kohdanneen loukkauksen herättämää aito tunnetta.
Binoi ei joutunut kärsimään tästä uhkamielisestä teosta koituvia ikäviä seurauksia, mutta Lolita sai maistaa sen katkeraa hedelmää monet kerrat tulevina päivinä. Kuinka merkillistä, että Binoi oli aina otaksunut Lolitan suhtautuvan vastustellen Goraan. Mitä enemmän Binoi asiaa ajatteli, sitä enemmän hän ihaili Lolitan jäykkää vääryyden tuomitsemista, hänen rohkeata, pelkän älykkyyden ja varovaisuuden vaatielmista välittämätöntä vakaumustansa, ihaili siinä määrin, ettei tietänyt, miten olisi estänyt tunteitaan ilmitulemasta.
Hän tunsi Lolitan olleen oikeassa halveksiessaan häntä voiman ja lujan vakaumuksen puutteen vuoksi. Hän ei olisi milloinkaan kyennyt niin rohkeasti jättämään huomioonottamatta omaistensa kiitosta ja moitetta noudattaakseen itse oikeana pitämäänsä kulkusuuntaa. Kuinka usein hän olikaan pettänyt oman oikean itsensä pelätessään loukkaavansa Goraa tai ajatellessaan Goran pitävän häntä heikkona, ja kuinka usein hän olikaan kekseliäin todistein houkutellut itsensä uskomaan, että Goran mielipide oli hänen omansa.
Hän oivalsi, kuinka paljoa etevämmäksi Lolita oli osoittautunut älyllisessä riippumattomuudessaan, ja kunnioitti häntä sen mukaisesti. Hänen teki kovin mieli pyytää Lolitalta anteeksi, että oli aikaisemmin monet kerrat mielessään häntä väärin arvostellut ja soimannut — mutta hän ei kyennyt mitenkään pukemaan tunteitaan sanoiksi. Se naisellisuuden näky, joka oli hänelle tänään ilmestynyt Lolitan kauniin ja rohkean teon luomassa kunniakkaassa hohteessa, sai hänet tuntemaan, ettei hänen elämästään puuttunut mitään.
KOLMASKYMMENES LUKU.
Kalkuttaan saavuttua Binoi vei heti Lolitan Pareš Babun luo.
Ennen yhteistä laivalla-oloa Binoi ei ollut tietänyt, millaiset hänen Lolitaan kohdistuvat tunteensa oikeastaan olivat. Hänen mieltään olivat liiaksi askarruttaneet heidän kesken sattuneet kiistat, ja hänen tärkeimpänä tavoiteltavanaan oli melkein joka päivä ollut rauhan solmiminen tuon kesyttömän tyttölapsen kanssa. Sutšarita oli kohonnut Binoin elämän taivaalle kuin iltatähti, naisellisuuden puhdasta suloa säteillen, ja Binoi oli tuntenut olemassaolonsa kehittyvän täydellisyyteensä tuon ihmeellisen ilmestyksen luomassa riemussa. Mutta olipa noussut näkyviin toisiakin tähtiä, ja Binoi ei voinut muistaa, kuinka kävikään niin, että se, ensimmäinen tähti, joka oli tuonut hänelle viestin maailman valo-juhlasta, oli jälleen painunut näkörannan taakse.