Kun Binoi oli peseytynyt ja istuutunut aamiaiselle, sai hänen vieressään oleva tyhjä sija Anandamojin sydämen tuskan valtaan, ja kun Anandamoji ajatteli, että Goran oli nauttiminen karkeata vankilaruokaa, jota ei äidin huolehtiva käsi ole tehnyt maukkaaksi ja jonka solvaavat vankilasäännöt saavat sitäkin katkerammaksi, ei hän kyennyt sitä kestämään, vaan poistui huoneesta mainiten jonkin tekosyyn.
KOLMASNELJÄTTÄ LUKU.
Saavuttuaan kotiin ja tavattuaan odottamatta Lolitan Pareš Babu arvasi, että hänen itsepäinen tyttärensä oli kietoutunut tavallista vakavampiin vaikeuksiin. Hänen kysyvään katseeseensa vastaten Lolita sanoi: »Isä, minä olen tullut pois sieltä. Minun oli mahdoton viipyä kauemmin.» Isän kysyttyä, mitä oli tapahtunut, Lolita lisäsi: »Tuomari on määrännyt Gour Babun vankeuteen.»
Pareš Babu oli aluksi aivan ymmällä kuullessaan Goran olevan jutussa mukana, mutta kuultuaan Lolitalta koko tapahtuman kulun hän painui hetkeksi mietteisiin. Hänen ensimmäinen huolestunut ajatuksensa suuntautui Goran äitiin. Hän ajatteli, että tuomarin oli aivan yhtä helppo tuomita Gora kuin joku tavallinen varas, koska oikeuteen kohdistuva totunnainen välinpitämättömyys aiheutti sellaista tunteettomuutta. Kuinka paljoa kamalampi kaikkia maailmassa ilmeneviä julmuuksia olikaan ihmisen hirmuvalta toiseen ihmiseen nähden ja kuinka laajalleulottuvaksi ja sietämättömäksi se olikaan muuttunut yhteiskunnan ja hallituksen sitä yhteisvoimin tukiessa! Koko asia tuli eloisana hänen mieleensä, kun hän kuunteli kertomusta Goran vangitsemisesta.
Huomatessaan Pareš Babun mietteissään vaikenevan Lolita kysyi häneltä innokkaasti: »Eikö sellainen vääryys ole kauhea, isä?»
Pareš Babu vastasi tyyneen tapaansa: »Me emme tarkoin tiedä, mitä Gora on tehnyt, mutta varmaa on että vaikka hänen vakaumuksensa olisikin johtanut hänet laillisten oikeuksiensa ulkopuolelle, hän ei olisi missään tapauksessa voinut tehdä mitään sellaista, mitä rikokseksi nimitetään. Mutta mitäpä tehdä, lapseni? Meidän aikamme oikeusvaisto ei ole saavuttanut viisauden täydellisyyttä. Vähäpätöisen virheen tekijä kärsii saman rangaistuksen kuin rikollinen, heidän täytyy molempien polkea samaa myllyä samassa vankilassa. Siitä ei voida syyttää ketään syynä on kaikkien ihmisten syntien yhteissumma.»
Pareš Babu vaihtoi yhtäkkiä puheenaihetta ja kysyi: »Kenen kanssa tulit?»
Lolita vastasi ryhdikkäästi ja tavallista painokkaammin: »Binoi Babun kanssa.» Mutta tuon ponnekkuuden pohjalla oli heikkouden tunne. Hän ei kyennyt sanomaan sanottavaansa ujostelemattoman luontevasti, häpeän puna nousi vastustamatta hänen kasvoihinsa ja sai hänet entistä enemmän hämilleen.
Pareš Babu oli kiintynyt tähän oikukkaaseen ja kesyttömään tyttäreensä vielä lujemmin sitein kuin muihin lapsiinsa ja piti arvossa Lolitan pelotonta totuudellisuutta sitäkin enemmän, kun tyttö senvuoksi usein joutui vaikeuksiin suhteessaan toisiin perheenjäseniin. Lolitan viat olivat varsin ilmeiset, ja Pareš Babu huomasi, kuinka ne estivät tätä hänen erikoista hyvää ominaisuuttansa saamasta ansaitsemaansa tunnustusta. Siitä syystä Pareš Babu yhä huolellisemmin sitä vaali jottei Lolitan itsepäisyyden hillitseminen samalla murskaisi hänen sisäistä jalouttansa.
Hänen toisten tytärtensä kauneuden tunnustivat mielellään kaikki, jotka heidät näkivät, sillä heidän piirteensä olivat säännölliset ja ihonsa korea. Lolita sitävastoin oli tummapintaisempi, ja hänen säännöttömämmät piirteensä olivat omansa aiheuttamaan erilaisia arvosteluja. Siitä syystä oli Baroda-rouva aina sanonut miehelleen pelkäävänsä, että oli vaikea löytää Lolitalle sopivaa puolisoa. Mutta sitä kauneutta, jonka Pareš Babu näki tyttärensä kasvoissa, eivät luoneet piirteet eikä iho, vaan sielu, joka niissä ilmeni, ei virheettömän muodon miellyttävyys, vaan varmuus, lujuus, älykkyys ja riippumattomuus, luonnepiirteet, jotka vetävät puoleensa ainoastaan harvoja ja työntävät useimpia luotansa.