»Lähden aivan kohta», vastasi Pareš Babu merkitsevästi, Haranin läsnäoloon viitaten, »vielä ei ole liian myöhä».
»Älkää olko huolissanne, isä», pyysi Lolita lempeästi. »Me pidämme huolta Panu Babusta, kun olet kylpemässä.»
Pareš Babun poistuttua Lolita sijoittui päättävästi hänen tuoliinsa, kiinnitti katseensa Haranin kasvoihin ja sanoi: »Te näytte otaksuvan, että teillä on oikeus sanoa täällä kenelle tahansa mitä hyväksi näette!»
Sutšarita tunsi Lolitan erittäin hyvin, ja varhaisempina päivinä hän olisi säikähtänyt nähdessään sisarensa kasvot. Mutta nyt hän asettui rauhallisesti istumaan ikkunan luo ja antoi katseensa levätä avatun kirjan sivuilla. Sutšaritan luonteeseen ja tapoihin oli aina kuulunut itsensähillitseminen, ja ne monet mielenhaavoittumat, joiden esineeksi hän oli joutunut viime päivinä, olivat saneet hänet entistäkin vaiteliaammaksi. Mutta hänen vaikenemisensa jännitys oli vihdoin kohonnut korkeimmilleen, joten Lolitan Haranille sinkooma haaste tuntui hänestä tervetulleelta omien pingoittuneiden tunteiden välttämättömänä laukaisijana.
»Te arvatenkin otaksutte», jatkoi Lolita, »ymmärtävänne isän velvollisuudet paremmin kuin hän itse! Te koko Brahma Samadzin tuleva suurmestari!»
Haran oli kuin ukkosen iskemä kuullessaan Lolitan puhuvan niin uskaliaasti ja aikoi häntä ankarasti nuhdella, mutta Lolita ehdätti sanomaan: »Me olemme sietäneet teidän ylemmyyttänne riittävän kauan, mutta tietäkää, että jos aiotte isää vallita, niin yksikään sielu tässä talossa ei siihen suostu — eivät palvelijatkaan!»
»Lolita», lausui Haran ilmaa haukkoen, »on tosiaankin —»
Mutta Lolita ei sallinut hänen jatkaa. »Kuunnelkaa minua, olkaa hyvä», keskeytti hän. »Me olemme kuunnelleet teitä riittävän monet kerrat, kuunnelkaa te nyt kerran minua loppuun asti. Ellette usko minua, kysykää sisareltani Sutšilta, eikö ole totta, että isämme on paljoa suurempi kuin te voitte milloinkaan kuvitella olevanne, — sen me haluamme teille selvästi sanoa. Jos teillä on jokin neuvo annettavana, niin lausukaa se nyt julki!»
Haranin kasvot olivat kiukun kalventamat. »Sutšarita!» huusi hän nousten seisaalleen. Sutšarita loi katseensa ylös. »Sallitko Lolitan herjata minua nähtesi?»
»Lolita ei ole tahtonut teitä herjata», virkkoi Sutšarita hitaasti. »Lolitan toivomuksena on, että osoitatte asianmukaista kunnioitusta isälle. Voin teille vakuuttaa, ettemme kykene kuvittelemaankaan ketään, joka olisi kunnianarvoisempi.»