Haran ylpeili siitä, että kykeni luomaan innostusta kaikkein turtuneimpaankin sydämeen. Hän uskoi voivansa vastustamattomalla tavalla yllyttää hidasta toimeliaisuuteen, hellyttää langennutta katumukseen, — niin voimallisesti, ettei kukaan voinut vastustaa hänen vilpitöntä kehoitustansa. Hän oli johtunut päättelemään, että kaikki ne muutokset parempaan, joita oli tapahtunut Samadžin yksityisissä jäsenissä, olivat ensi sijassa hänen aiheuttamansa.
Hän uskoi varmaan, että juuri hänen vaikutuksensa tuntui kaiken aikaa näkymön takana, ja kun joku erikoisesti ylisti Sutšaritaa hänen läsnäollessaan, sai omahyväinen tunto hänen olemuksensa tyytyväisyyttä säteilemään. Hän tunsi muovaavansa Sutšaritan luonnetta neuvoillaan, esimerkillään ja kumppanuudellaan ja oli alkanut toivoa, että Sutšaritan elämä muodostuisi erääksi hänen loistavimmista aikaansaannoksistaan. Sutšaritan valitettava taantuminen ei sekään millään tavoin hänen ylpeyttään vähentänyt, sillä hän luki asian yksinomaan Pareš Babun viaksi.
Haran ei milloinkaan ollut voinut sydämestään yhtyä kaikkien huulilta kuuluvaan Pareš Babun ylistämiseen ja otaksui nyt voivansa onnitella itseään sen johdosta, että toiset aivan pian havaitsisivat, kuinka oikeutettu oli ollut hänen älykäs vaikenemisensa siinä asiassa.
Haran voi antaa anteeksi melkein mitä tahansa muuta, mutta ei sitä, että ne henkilöt, joita hän oli kokenut johtaa oikeaan, noudattivat itsenäistä kulkusuuntaa. Hänen oli melkein mahdoton sallia uhriensa päästä pakoon käymättä taisteluun heitä vastaan, ja mitä selvemmäksi kävi, etteivät hänen neuvonsa mitään hyödyttäneet, sitä kiihkeämmäksi hän kääntyi. Hän oli kuin vedetty koneisto, joka auttamattomasti liikkuu edelleen pauhaten samaa säveltänsä haluttomiin korviin, ollenkaan tietämättä, milloin kuulijat ovat tiessään.
Tuo hänen ominaisuutensa oli tuottanut Sutšaritalle suurta huolta, ei hänen itsensä vuoksi, vaan Pareš Babun tähden. Pareš Babu oli muuttunut koko Brahma Samadžin puheenaiheeksi, — mitä olikaan tehtävissä asian auttamiseksi?
Harimohini puolestaan alkoi ajan kuluessa käsittää, että mitä enemmän hän pysytteli taka-alalla, sitä enemmän häiriötä hän aiheutti perheen piirissä, ja ne nöyryytykset, joiden alaiseksi hän joutui, tuottivat Sutšaritalle yhä suurempaa huolta. Hän ei voinut keksiä mitään keinoa näistä vaikeuksista selviytyä.
Kaiken muun lisäksi oli Baroda-rouva alkanut vaatia Pareš Babua jouduttamaan Sutšaritan mieheläänmenoa. »Me emme voi enää olla vastuussa Sutšaritasta», huomautti hän, »kun hän on alkanut noudatella omaa mieluisaa tahtoansa, Jos hänen häänsä siirtyvät vielä hyvinkin kauas, niin minun täytyy viedä tytöt jonnekin muualle, sillä Sutšaritan kelvoton esimerkki on heille ylen tuhoisa. Sinä joudut vielä katumaan hänelle osoittamaasi myöntyväisyyttä, muista se. Katsohan Lolitaa. Hän ei ole milloinkaan ennen ollut sellainen kuin nyt. Kenestä luulet aiheutuvan hänen kelvottoman käytöksensä, — ettei hän tottele ketään, vaan on kaikin tavoin vastukseksi? Luuletko, ettei Sutšaritalla ollut mitään osuutta taanoisessa tapahtumassa, joka sai minut melkein menehtymään häpeään? Minä en ole valittanut milloinkaan ennen, koska tiedän sinun rakastavan Sutšaritaa enemmän kuin omia tyttäriämme, mutta salli minun nyt sanoa suoraan, ettei tämä käy enää kauan päinsä.»
Pareš Babu oli kovin pahoillaan, ei Sutšaritan käyttäytymisestä, vaan perheessä vallitsevan häiriötilan vuoksi. Hän tiesi varsin hyvin, ettei Baroda kerran asian päätettyään jättäisi yhtäkään kiveä kääntämättä saavuttaakseen tarkoituksensa ja että hän yrityksen toivottomalta näyttäessä vain kävisi työhön kahta kiivaammin. Pareš Babu ajatteli, että jos avioliiton solmimista voitaisiin jouduttaa, se rauhoittaisi Sutšaritan itsensäkin mieltä näissä oloissa, ja sanoi senvuoksi Barodalle: »Jos Panu Babu voi saada Sutšaritan määräämään päivän, niin minulla ei ole mitään muistuttamista.»
»Tekisipä mieleni tietää, kuinka monet kerrat hänen suostumustaan on pyydettävä», huudahti Baroda. »Sinä saat minut ihan ihmeisiini! Minkätähden odottelisimmekaan hänen suopeata suostumustansa? Sanohan minulle, mistä hän löytää toisen sellaisen miehen! Suutu, jos tahdot, mutta kun totta puhutaan, niin Sutšarita ei ole Panu Babun arvoinen!»
»Minä en ole saanut täyttä selkoa», virkkoi Pareš Babu, »millaisin tuntein Sutšarita oikeastaan suhtautuu Panu Babuun. Elleivät siis he itse pääse sovintoon keskenään, niin minä puolestani en haluaisi asiaan puuttua.»