»Vai niin, vai et ole saanut selkoa!» huudahti Baroda. »Tunnustatko sen viimeinkin? Minä vakuutan sinulle, ettei siitä tytöstä helposti saada selkoa. Usko minua: hän on mieleltänsä aivan toisenlainen kuin toisille luulottelee!»
YHDESVIIDETTÄ LUKU.
Sanomalehdessä oli ollut Brahma Samadžin jäsenissä ilmenevää innon lamautumista koskeva kirjoitus. Siinä vihjailtiin niin ilmeisesti Pareš Babun perheeseen, että nimien mainitsematta jättämisestä huolimatta ken hyvänsä voi selvästi huomata, ketä tarkoitettiin, ja kirjoitustavan nojalla oli sitäpaitsi varsin helppo arvata, kuka kirjoittaja oli. Sutšaritan oli jotenkin onnistunut lukea kirjoitus loppuun, ja sitten hän ryhtyi repimään lehteä kappaleiksi, — eleistä huomasi, että hänen mielensä voi tyyntyä vasta sitten, kun hän sai sepustuksen hajoitetuksi alkuatomeihin!
Juuri sinä hetkenä saapui huoneeseen Haran. Hän siirsi tuolinsa Sutšaritan luo, mutta Sutšarita ei häneen katsahtanutkaan, — siinä määrin hän oli syventynyt tehtäväänsä.
»Sutšarita», sanoi Haran, »minulla on tänään erittäin tärkeä asia sinulle esitettävänä, ja sinun tulee kohdistaa siihen tarkkaavaisuutesi».
Sutšarita repi edelleen paperia, ja kun sormin ei enää käynyt työtä jatkaminen, hän otti sakset ja alkoi niillä leikellä palasia vielä pienemmiksi. Ennenkuin hän ehti päätökseen, tuli huoneeseen Lolita.
»Lolita», virkkoi Haran, »minulla on asiaa Sutšaritalle».
Kun Lolita kääntyi menemään, Sutšarita tarttui hänen vaatteisiinsa ja pidätti häntä. Lolita huomautti: »Mutta Panu Babulla on jotakin erikoista sanottavaa sinulle!» Sutšarita ei kuitenkaan huomautuksesta välittänyt, vaan kehoitti Lolitaa istumaan viereensä.
Haran oli luonnostaan kykenemätön mitään vihjausta tajuamaan. Niinpä hän nytkin kävi muitta mutkitta asiaan. Hän sanoi: »Minun mielestäni ei avioliittomme solmimista ole enää siirrettävä tuonnemmaksi. Olen keskustellut asiasta Pareš Babun kanssa, ja hän sanoo, että kunhan Sutšarita suostuu, niin päivä voidaan määrätä. Olen niinmuodoin päättänyt, että viikko ensi sunnuntaista —» Mutta Sutšarita ei suonut hänelle tilaisuutta lauseen lopettamiseen, vaan virkkoi lyhyesti: »Ei.»
Harania tuo erittäin täsmällinen ja ehdoton kielto hämmästytti. Hän oli aina pitänyt Sutšaritaa oikeana tottelevaisuuden perikuvana eikä ollut milloinkaan voinut edes kuvitella, että hän voisi katkaista lopullisen kosinnan keskitiehen tuolla ainoalla sanalla.