Mutta Lolita vastasi erittäin varmasti: »En, äiti, minä en tosiaankaan voi, en muista kunnolla» ja kääntyi katselemaan ulos ikkunasta.

Baroda selitti Binoille, että Lolita muisti lausuttavansa varsin hyvin, mutta oli niin vaatimaton, ettei tahtonut asettaa kykyjänsä näytteille. Hän sanoi, että oli ollut niin laita hänen lapsuudestansa saakka, ja kertoi väitteensä tueksi pari Lolitan huomattavaa saavutusta. Hän lisäsi vielä, ettei kelpo Lolita itkenyt milloinkaan, vaikka sattui loukkaamaan itseänsä, ja totesi hänen siinä suhteessa tulleen isäänsä.

Sitten tuli Lilan vuoro. Kun häntä kehotettiin lausumaan, hän aluksi nauraa kihersi, mutta kerran alkuun päästyään hän oli kuin vedetty kello ja lasketteli yhteen menoon »Tuiki, tuiki, tähtönen», ilmeisesti ollenkaan lausumansa sisällystä tajuamatta.

Lolita, joka tiesi, että seuraavana ohjelmanumerona oli lauluesitys, poistui huoneesta.

Ulkona oli väittely nyt kiihtynyt kuumimmilleen. Haran oli lakannut esittämästä minkäänlaisia perusteita ja viskeli arvelematta mitä purevimpia sanoja. Sutšarita, jota hävetti ja suututti Haranin hillittömyys, ryhtyi puolustamaan Goraa, ja tuo seikka ei suinkaan lisännyt Haranin mielenrauhaa eikä ollut omansa häntä tyynnyttämään.

Illan taivasta alkoivat pimentää sankat sadepilvet. Kadulta kuului jasmiinikimppujen kaupustelijoiden tuttuja huutoja. Puiden lehvien välitse näkyi kiiltomatojen väike, ja syvä varjo tummensi läheisen lammikon pintaa.

Binoi ilmaantui nyt parvekkeelle sanomaan hyvästi, ja Pareš Babu virkkoi Goralle: »Tulkaa meillä käymään, milloin haluatte. Krišnadajal oli kuin oma veljeni, ja vaikka mielipiteemme nykyjään eroavatkin ja me emme koskaan näe toisiamme emmekä kirjoita toisillemme, on poikaiän ystävyys sittenkin osa lihaamme ja vertamme. Senvuoksi tunnen teidät erittäin läheiseksi henkilöksi.»

Pareš Babun tyyni ja lämmin ääni vaikutti kuin taika tyynnyttäen Goran mielen hyökkäävää kiihkeyttä. Tullessaan Gora ei ollut tervehtinyt vanhusta kovinkaan kunnioittavasti, mutta nyt lähtiessään hän kumarsi todellisen kunnioituksen tuntein. Sutšaritaan hän ei kiinnittänyt vähintäkään huomiota, sillä hän olisi katsonut menetelleensä äärettömän sopimattomasti, jos olisi pienimmälläkään ilmeellään osoittanut huomanneensa hänen läsnäolonsa. Binoi kumarsi syvään Pareš Babulle, nyökkäsi kevyesti vastaukseksi Sutšaritan nyökkäykseen ja riensi sitten Goran jälkeen, ikäänkuin olisi hieman hävennyt menettelyänsä.

Jäähyväismuodollisuuksia välttääkseen oli Haran mennyt sisäsuojiin ja käänteli pöydällä lepäävän virsikirjan lehtiä; mutta molempien vieraiden poistuttua hän kiiruhti takaisin parvekkeelle ja sanoi Pareš Babulle: »Hyvä herra, on tuskin oikein esitellä tyttöjä kenelle tahansa.»

Sutšarita harmistui tuosta niin, ettei kyennyt enää salaamaan tunteitansa, vaan virkkoi: »Jos isä olisi noudattanut tuota neuvoa, emme olisi milloinkaan tutustuneet teihin!»