»Asia on niinkuin olla pitääkin, jos rajoitutte omaan piiriinne kuuluviin henkilöihin», selitti Haran.
Pareš Babu naurahti. »Te tahdotte meidän palaavan takaisin zenana-järjestelmään [se sulkee naiset elämään eristettyinä omissa suojissaan, Zenanassa] rajoittamalla seurustelumme oman seurakuntamme keskuuteen. Minä puolestani olen sitä mieltä, että tyttöjen tulee seurustella kaikenlaisia eri mielipiteitä kannattavien henkilöiden kanssa, koska he muuten jäävät ehdottomasti ahdasmielisiksi. Minkätähden sillä tavoin valikoisimme?»
»En ole milloinkaan sanonut, ettei heidän pidä joutua tekemisiin erilaisia mielipiteitä kannattavien henkilöiden kanssa», vastasi Haran. »Mutta nuo eivät edes tiedä, kuinka heidän on kohdeltava naishenkilöitä.»
»Niin ei ole laita», huomautti Pareš. »Se, mitä te pidätte hyvän käytöksen puutteena, on pelkkää ujoutta — ja elleivät he tule naisten seuraan, ei asia milloinkaan korjaudu.»
YHDESTOISTA LUKU.
Haran oli erikoisen mielellään tahtonut osoittaa Goralle sen sijan, joka hänelle kuului, ja kohottaa voiton lipun itsensä Sutšaritan nähden, ja aluksi oli Sutšaritakin sitä toivonut. Mutta asia kehittyikin aivan vastakkaiseksi. Sutšarita ei voinut olla yhtä mieltä Goran kanssa yhteiskunnallisista ja uskonnollisista asioista, mutta oman rodun kunnioittaminen ja kansalaisiinsa kohdistuva kiintymys oli hänessä luontaista, ja vaikka hän ei ollutkaan koskaan ennen keskustellut maansa oloista hänen mielessään heräsi kuitenkin myötätuntoinen kaiku, kun hän kuuli kansakuntaansa soimattaessa Goran jyrisevän vastalauseen. Hän ei ollut milloinkaan ennen kuullut kenenkään puhuvan niin vakuuttavasti ja voimakkaasti äidinmaasta.
Kun Haran sitten kavalasti hyökkäsi toisten kimppuun heidän mentyänsä nimittäen Binoita ja Goraa kömpelöiksi ja sivistymättömiksi, Sutšaritaa jälleen kuohutti sellainen halpamaisuus ja hän kääntyi jälleen heitä puolustamaan.
Goraan kohdistuvat vastatunnot eivät suinkaan olleet kokonaan hänestä hälvenneet. Vielä nytkin hänen hyökkäävän maalaismainen asunsa jossakin määrin häntä loukkasi. Sutšarita ymmärsi, että tuossa vastalauseitaan esittävässä oikeauskoisuudessa oli uhittelun henkeä, ettei siinä ollut todellisen vakaumuksen luontevuutta, ettei se saanut täyttä tyydytystä omasta uskostansa ja että se oli omaksuttu kiukun ja julkeuden tuntein toisten loukkaamiseksi.
Tekipä Sutšarita sinä iltana mitä tahansa, nauttipa hän ateriaansa tai kertoipa satuja Lilalle, aina tuntui hänen olemuksensa syvyydessä jäytävä tuska, joka ei antanut hänelle rauhaa. Oas voidaan irroittaa ainoastaan siinä tapauksessa, että tiedetään, missä se on, ja Sutšarita istui yksin parvekkeella yrittäen paikallistaa sitä oasta, joka häntä kiusasi. Siinä viileässä pimeydessä istuen hän koki tyynnyttää sydämensä odottamatonta kuumetta, mutta turhaan. Se epämääräinen taakka, jota hän kantoi, sai hänen mielensä niin apeaksi, että hänen teki mieli itkeä, mutta kyynelet eivät totelleet.
Olisi kerrassaan järjetöntä otaksua Sutšaritan joutuneen niin apealle mielelle ainoastaan siitä syystä, että talossa oli käynyt tuntematon nuori mies, otsassa uhittelevan ilmeinen kastimerkki, tai senvuoksi, ettei ollut käynyt päinsä saattaa häntä tappiolle väittelyssä ja kukistaa hänen ylpeyttänsä maan tomuun. Sutšarita jätti tuon selityksen huomioonottamatta, koska piti sitä aivan mahdottomana. Sitten hänen kasvoihinsa levisi häpeän puna, kun todellinen syy vähitellen alkoi hänelle selvitä. Hän oli istunut pari kolme tuntia vastapäätä tuota nuorta miestä, olipa silloin tällöin pitänyt hänen puoltansakin väittelyssä, mutta vieras ei ollut hänestä vähääkään välittänyt eikä lähtiessään edes ollut häntä havaitsevinaan. Sutšaritalle kävi epäilemättömän selväksi, että tuo täydellinen välinpitämättömyys oli häntä syvästi loukannut. Binoikin oli osoittanut arkuutta joka on varsin luonnollinen niissä, jotka eivät ole tottuneet naisseuraan, mutta hänen arkuutensa oli ollut pelkkää vaatimatonta, pelokasta ujoutta, josta Gorassa ei ollut jälkeäkään.