Kun hän seuraavana aamuna heräsi, hänen mielensä oli kevyempi. Hänestä tuntui, että hän oli illalla aiheuttanut itselleen turhaa levottomuutta, ja nyt, aamuhetkenä, eivät nuo kaksi asiaa, Goran ystävyys ja Pareš Babun tuttavuus, näyttäneet kovin yhteensointumattomilta. Hän hymyilikin ajatellessaan, kuinka tärkeältä asia oli näyttänyt ja kuinka onnettomaksi hän oli itsensä tuntenut edellisenä iltana.
Niin hän heitti liinan hartioillensa ja lähti siekailematta Goran luo. [Alaruumista verhoava dhuti ja yläruumiin peitteenä oleva tunikka muodostavat tavallisen bengalilaisen kotipuvun; lisäksi tulee hartialiina ulos lähdettäessä.] Gora oli alakerrassa lukemassa. Hän oli ikkunasta nähnyt Binoin tulevan, mutta ei kohottanut katsettansa Binoin astuessa huoneeseen. Binoi ei virkkanut mitään, ottihan vain sanomalehden Goran kädestä.
»Luulenpa, että erehdytte», huomautti Gora kylmästi. »Minä olen
Gourmohan — taikauskoinen hindulainen.»
»Erehdys on kenties sinun tahollasi», vastasi Binoi. »Minä olen
Binoi-bhusan, samaisen Gourmohanin taikauskoinen ystävä.»
»Mutta Gourmohan on niin auttamaton, ettei hän koskaan puolustele taikauskojansa kenenkään edessä.»
»Binoi on samanlainen. Mutta hän ei yritä pakottaa toisia nielemään taikauskojansa.»
Aivan kohta ystävykset olivat kiihkeässä väittelyssä, ja naapuristo havaitsi helposti, että Gora ja Binoi olivat kohdanneet toisensa.
»Mitä syytä sinulla oli taanoin kieltää, että käyt Pareš Babun luona?» kysyi Gora vihdoin.
»Syystä ei voi olla puhettakaan», hymyili Binoi. »Minä kielsin vain sen vuoksi, etten ollut siellä koskaan käynyt. Olin eilen ensimmäistä kertaa talossa.»
»Minua hämmästyttää, että löydät sinne johtavan tien niin helposti, mutta epäilenpä, osaatko yhtä helposti löytää sen tien, joka johtaa sieltä pois!» ivaili Gora.