KAHDEKSASTOISTA LUKU.
Kotiin kulkiessaan Binoi yhä ajatteli Anandamojin sanoja. Hän ei ollut pienimmissäkään seikoissa milloinkaan jättänyt hänen neuvojansa huomioonottamatta, ja nyt hän tunsi koko yön ankaraa mielenahdistusta.
Seuraavana aamuna herätessään Binoi tunsi itsensä vapautuneeksi kaikista velvollisuuksistaan, koska oli vihdoinkin maksanut Goran ystävyydestä asianmukaisen hinnan. Hän tunsi, että se elinkautinen side, johon oli suostunut luvatessaan mennä naimisiin Sasin kanssa, antoi hänelle oikeuden lieventää toisia siteitä. Tämä naimaliiton side turvaisi hänet ainaiseksi Goran perusteettomilta epäilyksiltä, siltä luulolta, että hän horjahtaisi pois oikeauskoisuudesta menemällä naimisiin brahmoperheen jäsenen kanssa. Binoi alkoi niinmuodoin käydä Pareš Babun luona alinomaa ja minkäänlaisia tunnonvaivoja tuntematta, ja hänen ei ollut milloinkaan vaikea tuntea olevansa kuin kotonaan sellaisten henkilöiden luona, joista hän piti. Kerran luovuttuaan Goraan nähden tuntemastaan epäröinnistä Binoi havaitsi piankin, että häntä kohdeltiin kuin Pareš Babun perheen omaa jäsentä.
Aluksi Lolita oli Binoille ynseä, mutta sitä kesti vain niin kauan kuin hän epäili Sutšaritan häneen mielistyneen. Selvästi huomattuaan, ettei Sutšarita ollut erikoisesti häneen kiintynyt, Lolita ei ollut enää kuohuksissa, vaan tyytyi kapinoimatta tunnustamaan, että Binoi Babu oli harvinaisen sievä mies.
Harankaan ei asettunut vastustavalle kannalle; päinvastoin: hän tuntui tahtovan korostaa sitä tosiasiaa, että Binoi tosiaankin tiesi jotakin hyvästä käytöksestä — pohjalla piili tietenkin se ajatus, ettei Gora siitä mitään tietänyt. Ja koska Binoi, ilmeisesti Sutšaritan toiveiden mukaisesti, ei milloinkaan käynyt kiistelemään Haranin kanssa, hän ei milloinkaan aiheuttanut rauhan rikkoutumista teepöydässä.
Mutta kun Haran ei ollut läsnä, yllytti Sutšarita Binoita selittämään yhteiskunnallisia asioita koskevia mielipiteitänsä. Hän oli ylen utelias tietämään, kuinka kaksi sivistynyttä miestä, Gora ja Binoi, voivat puolustella maansa ikivanhaa taikauskoisuutta. Ellei olisi tuntenut molempia henkilökohtaisesti, hän ei olisi huolinut uhrata ainoatakaan ajatusta sellaisille yrityksille. Mutta siitä saakka, kun oli ensi kerran Goran kohdannut, Sutšarita ei voinut suhtautua häneen ylenkatseellisesti. Tilaisuuden tarjoutuessa hän niinmuodoin aina johti keskustelun Goran elämäntapaan ja hänen mielipiteisiinsä yrittäen päästä yhä pitemmälle kysymystensä ja vastaväitteittensä nojalla. Pareš Babun mielestä kuului vapaamieliseen kasvatukseen sallia Sutšaritan kuunnella kaikkien eri lahkojen mielipiteitä, ja hän ei milloinkaan keskeyttänyt noita keskusteluja eikä pelännyt niiden johtavan harhaan.
Eräänä päivänä Sutšarita kysyi: »Kuulkaahan, uskooko Gourmohan tosiaankin kastiin, vai ovatko hänen lausumansa vain hänen synnyinmaanrakkautensa liioiteltuja ilmauksia?»
»Tehän tunnustatte portaiden askelmat, eikö totta?» kysyi puolestaan Binoi. »Teitä ei toukkaa se, että toiset niistä ovat toisia korkeammalla?»
»Se ei minua loukkaa, koska astelen niitä pitkin. Mutta tasaisella pohjalla en milloinkaan tunnustaisi sellaista välttämättömyyttä.»
»Aivan oikein», huomautti Binoi. »Sen porrasasteikon tarkoituksena, jonka yhteiskuntamme muodostaa, on tehdä ihmisille mahdolliseksi nousta alhaalta — aina inhimillisen elämän päämäärään asti. Jos olisimme pitäneet yhteiskuntaa tai maailmaa itseänsä päämääränämme, ei olisi ollut mitenkään tarpeen tunnustaa näitä eroavaisuuksia, vaan Euroopan sosiaalinen järjestelmä, jossa jokainen alinomaa pyrkii valtaamaan itselleen mahdollisimman laajaa alaa, olisi kelvannut meillekin.»