»Minkätähden siis suostutte pitämään asvin- ja karlik-kuutakaan huonoenteisenä?» kysyi Binoi.

»Pidänkö minä niitä huonoenteisinä!» huudahti Mohim. »Enpä suinkaan. Mutta mitäpä tehdä — tässä meidän maassamme ei tarvitse kunnioittaa Jumalaa, mutta ellet kunnioita kaikkia bhadra-, asvin- ja karlik-kuita koskevia sääntöjä, kaikkea torstai- ja perjantaipäiviä koskevaa ja kaikkia kuun eri vaiheita, niin sinut karkoitetaan talosta! Ja myönnänpä, että vaikka en tunnustakaan tuota kaikkea hyväksyväni, tunnen kuitenkin oloni ahdistavaksi, ellen noudata kalenteria — meidän ilmanalamme luo pelkoa aivan samoin kuin malariakuumetta, ja niinpä en minäkään kykene karistamaan pois tuota tunnetta.»

»Samoin on laita sukulaisteni», sanoi Binoi, »he eivät voi vapautua aghran-kuuhun kohdistuvista pelontunteistaan. Tätini ei missään tapauksessa siihen suostuisi.»

Niin sai Binoi asian siirtymään tuonnemmaksi, ja Mohim, joka ei oikein tietänyt, mitä olisi vielä yrittänyt, peräytyi.

Binoin huomautusten sävy osoitti Goralle, että hänen ystävänsä oli alkanut epäröidä. Binoi ei ollut käynyt talossa muutamaan päivään, ja Gora otaksui hänen vierailleen Pareš Babun luona entistä ahkerammin. Ja kun Binoi nyt, avioliittoasiasta puhuttaessa, oli yrittänyt siirtää keskustelua tuonnemmaksi, Goran epäilykset kävivät vakaviksi, hän lopetti kirjoittamisensa, kääntyi ja sanoi: »Kuulehan, Binoi, kun kerran olet antanut veljelleni lupauksesi, miksi syöksetkään hänet suotta tällaiseen epävarmuuteen?»

Binoi kääntyi yht'äkkiä kärsimättömäksi ja huudahti: »Annoinko lupaukseni, vai siepattiinko se minulta?»

Goraa hämmästytti tuo äkkiä ilmenevä kapinanhenki, hän terästi mielensä ja kysyi tiukasti: »Kuka on sen sinulta siepannut?»

»Sinä!»

»Minä? Minähän lausuin sinulle vain muutaman sanan koko asiasta, ja sitä sinä nimität lupauksen kiristämiseksi!»

Binoi ei tosiaankaan voinut vakuuttavalla tavalla todistaa syytöstään oikeaksi. Gora puhui totta: vain muutamia sanoja oli vaihdettu, ja se, mitä Gora oli sanonut, ei ollut niin vääjäämätöntä, että sitä olisi käynyt nimittäminen painostukseksi. Mutta sittenkin oli tavallaan totta, että Gora oli pakottanut Binoin myöntymään. Mitä vähemmän ulkonaisia todisteita, sitä julkeampana esiintyy syyttäjä, ja niinpä lausui Binoikin kiihtynein äänin: »Ei tarvita montakaan sanaa lupauksen kiristämiseksi!»