»Myönnän aina, että tietämättömät kaikissa maissa vääristelevät totuuden», vastasi Gora.
»Mutta eikö sellainen vääristely ole meidän maassamme kehittynyt pitemmälle kuin muualla?» jatkoi Sutšarita kyselyänsä.
»Voipa niin olla», vastasi Gora. »Intia on pyrkinyt täysin käsittämään hienon ja karkean molempia vastakkaisia ilmennyksiä, sisäistä ja ulkoista, henkeä ja ruumista, ja juuri senvuoksi ne, jotka eivät kykene oivaltamaan hienoa ilmennystä, tarttuvat karkeaan, ja heidän tietämättömyytensä siihen vaikuttaessa syntyvät nuo erinomaiset vääristelyt. Mutta sittenkään ei käy missään tapauksessa päinsä luopua siitä suuresta, monimuotoisesta, ihmeellisestä tavasta, jota noudattaen Intia on pyrkinyt käsittämään ruumiin, sielun ja toiminnan avulla ja kaikilta eri näkökannoilta sitä yhtä, joka on tosi, sekä muodoissa että muodottomuudessa, aineellisissa samoinkuin henkisissäkin ilmennyksissä, ulkoiselle samoinkuin sisäisellekin havainnolle — tai typerästi menetellen omaksua sensijaan ainoaksi uskonnokseen sitä kuivakiskoista, ahdashenkistä ja sisällyksetöntä teismin ja ateismin yhdistelmää, jonka on kehitellyt kahdeksannentoista vuosisadan Eurooppa.»
Sutšarita painui hetkiseksi mietteisiinsä, ja Gora jatkoi: »Älkää luulko minua kiihkojumaliseksi henkilöksi, kaikkein vähimmin erääksi niistä, jotka ovat vastikään kääntyneet oikeauskoisiksi — en puhu siinä mielessä kuin he. Minun mieltäni hurmaa se syvä ja suuri ykseys, jonka olen keksinyt perehtyessäni Intian lukemattomiin eri ilmennyksiin ja moninaisiin pyrkimyksiin, ja se saa minut pelkäämättä seisomaan maan tomussa kaikkein köyhimmän ja kaikkein tietämättömimmän maanmieheni rinnalla. Se seikka, että tämän Intian viestin toiset ymmärtävät, toiset eivät, ei mitenkään vaikuta siihen tuntooni, että olemme yhtä, minä ja koko Intia, että kaikki sen kansat ovat minun; ja minä uskon varmaan, että kaikkien heidän välityksellä Intian henki toimii salaa, mutta alinomaisesti.»
Goran voimakkaasti lausumat sanat tuntuivat värähdyttäen puhkovan huoneen seiniä ja sisustusta. Sutšarita ei voinut edellyttää sanoja täysin ymmärtävänsä, mutta syvän käsittämisen ensimmäinen hyöky saapuu väkevänä, ja se käsitys, ettei elämä rajoitu perheen tai lahkon piiriin, valtasi nyt Sutšaritan tuskallisen voimakkaana.
Enempää ei sanottu, sillä portaista kuului juoksevien askelia ja tyttöjen naurua. Pareš Babu oli palannut tyttärineen, ja Sudhir teki tytöille tavallisia kepposiaan.
Astuessaan sisään ja nähdessään Goran Lolita ja Satiš kääntyivät jälleen vakaviksi ja jäivät huoneeseen. Labonja poistui nopeasti, Satiš pujahti Binoin tuolin luo ja alkoi hänelle kuiskia, ja Lolita veti tuolin Sutšaritan taakse istuutuen sinne puolittain piiloon.
Sitten tuli Pareš Babu, joka sanoi: »Minä tulen verrattain myöhään takaisin. Panu Babu on tainnut jo lähteä?»
Kun Sutšarita ei mitään vastannut, sanoi Binoi: »Niin, hän ei voinut kauemmin odottaa.» Gora nousi, kumarsi kunnioittavasti Pareš Babulle ja virkkoi: »Meidänkin täytyy lähteä.»
»Minulla ei ole ollut paljoakaan tilaisuutta keskustella kanssanne tänä iltana», sanoi Pareš Babu. »Toivottavasti voitte käydä luonamme silloin tällöin, kun teillä sattuu olemaan aikaa.»