Pistos koski Binoihin. Hän sanoi: »Meidän ei tarvitse keskustella ystäväni mielipiteistä. Mutta minä en ole eläissäni esiintynyt näyttämöllä — miksi valittaisiinkaan juuri minut?»
»Entä me?» valitteli puolestaan Lolita. »Luuletteko, että me olemme milloinkaan eläessämme näytelleet?»
Samassa palasi Baroda-rouva, ja Lolita sanoi: »Kuulehan, äiti, on suotta kehoittaa Binoi Babua ottamaan osaa näytelmäämme, ellet saa hänen ystäväänsä suostumaan —»
»Ystäväni suostumusta ei tässä ollenkaan tarvita», keskeytti Binoi harmistuneena. »Mutta minä en osaa näytellä.»
»Älkää olko siitä huolissanne», huudahti Baroda. »Me totutamme teidät siihen aivan kohta. Ettehän väittäne, että nämä tyttöset osaavat sellaista, mitä te ette osaa? Joutavia!» Ja Binoilla ei ollut enää minkäänlaista pakenemisen mahdollisuutta.
YHDESKOLMATTA LUKU.
Talosta lähdettyään Gora ei astellut niin kiivaasti kuin yleensä eikä mennyt suoraan kotiinsa, vaan kulki mietteisiinsä vaipuneena virran rannalle. Siihen aikaan ei Gangesin rannoilla vielä näkynyt kaikkea sitä rumuutta, jonka kaupallinen ahneus on myöhemmin tuonut mukanaan. Ei ollut rautatietä sen vierellä eikä siltaa sen yläpuolella, ja talvisen illan taivasta ei himmentänyt väkeä vilisevän kaupungin nokinen hengitys. Virta toi silloin rauhan viestejä kaukaisen Himalajan hohtoisilta huipuilta Kalkuttan pölyiseen myllerrykseen.
Luonto ei ollut milloinkaan saanut tilaisuutta vetää puoleensa Goran huomiota, sillä hänen mielensä oli aina askarrellut uutterasti omissa pyrinnöissään. Hän ei ollut milloinkaan edes huomannut niitä ympäristönsä osia, jotka eivät olleet hänen pyrintöjensä ja ponnistustensa suoranaisina esineinä.
Mutta tänä iltana tähtivälkkeisen tumman taivaan viesti sentään liikutti hänen sydäntänsä kaikenlaisin vienoin kosketuksin. Virralla ei näkynyt värettäkään. Laitureihin kiinnitettyjen venheiden tulet vilkkuivat, ja koko pimeys tuntui kasaantuneen vastarannan puiden tuuheaan lehvistöön. Näkymön yläpuolella valvoi Jupiter yön valppaana vartijana.
Gora oli elänyt tähän saakka eristetyssä ajatuksen ja toiminnan maailmassa — mutta mitä olikaan nyt tapahtunut? Hän oli joutunut jonkinlaiseen kosketukseen luonnon kanssa, ja nyt olivat virran tummat vedet, rantojen taaja tummuus ja pään päällä kaartuva rajaton avaruus lausuneet hänet tervetulleeksi. Gora tunsi tänä iltana vastanneensa luonnon kutsuun ja kehoitukseen.