»Eikö sinulla ole parempaa vastausta?»
»Ei. Mene äidin luo. Hän kertoo sinulle koko jutun. Minun täytyy lähteä.» Sen sanottuaan Gora lähti nopein askelin.
Tultuaan Anandamojin huoneeseen Binoi tervehti häntä ja laski ruusut hänen jalkojensa eteen. Anandamoji otti ne ja kysyi: »Mistä olet nämä saanut, Binoi?»
Binoi ei vastannut mitään varmaa, sanoihan vain: »Kun saan jotakin hyvää, tekee mieleni ennen kaikkea tuoda ne sinun jalkojesi eteen. Mutta sinä olet mietteissäsi, äiti.»
»Minkätähden ajattelet niin?» kysyi Anandamoji.
»Koska olet unohtanut tarjota minulle tavanomaista betellehteä», sanoi
Binoi.
Anandamoji ehdätti korjaamaan laiminlyöntiänsä, ja he keskustelivat aina päivällisaikaan saakka. Binoi ei kyennyt mitenkään valaisemaan Goran tarkoituksettoman matkan vaikuttimia, mutta kun Anandamoji kysyi, oliko hän edellisenä päivänä vienyt Goran Pareš Babun talooni hän kertoi yksityiskohtaisesti, mitä siellä oli tapahtunut, ja Anandamoji kuunteli tarkoin hänen jokaista sanaansa.
Lähtiessään Binoi kysyi: »Äiti, onko palvontani hyväksytty, ja saanko ottaa nämä kukat mukaani nyt, kun ne ovat saaneet sinun siunauksesi?»
Anandamoji ojensi nauraen kukat Binoille. Hän huomasi, etteivät kukkaset saaneet osakseen erinomaista huolta vain kauneutensa vuoksi, vaan että niissä varmaan piili jokin syvempi tarkoitus.
Lähdettyään Binoi mietti kauan kuulemiansa ja rukoili hartaasti Jumalaa, ettei Gora tulisi onnettomaksi ja ettei tapahtuisi mitään sellaista, mikä loukkaisi heidän ystävyyttänsä.