»Kukapa pitää huolta juhlan valmisteluista, ellen minä sitä tee?» selitti Anandamoji. »Binoi joutuu pahaan pulaan. Mutta jos häät vietetään noissa suojissa, voin järjestää kaikki täältä käsin ilman vähintäkään vaikeutta.»
»Se on mahdotonta», äiti, virkkoi Gora päättävästi.
»Minkätähden se olisi mahdotonta?» kysyi Anandamoji. »Talonomistaja on antanut minulle luvan.»
»Ei, äiti, häitä ei käy viettäminen täällä», sanoi Gora painokkaasti, »minä vakuutan sinulle, että se on mahdotonta. Kuuntele minua!»
»Miksi ei?» kysyi Anandamoji. »Vihkiminen tapahtuu heidän juhlamenojensa mukaisesti.»
»Sellaiset puolustelut ovat hyödyttömiä», sanoi Gora. »Yhteiskunta ei sellaiseen tyydy. Tehköön Binoi mitä hyväksi näkee, mutta me emme voi suostua tähän liittoon. Eihän Kalkuttassa ole taloista puutetta. Binoilla on oma asuntonsa.»
Anandamoji tiesi varsin hyvin, että taloja oli yltäkyllin, mutta hänestä oli sietämätöntä ajatella, että kaikkien ystävien ja sukulaisten hylkäämän Binoin oli vietettävä häitään onnettoman ja ystävättömän henkilön tavoin jossakin vuokratussa talossa. Siitä syystä hän oli päättänyt tarjota käytettäväksi vapaana olevan osan heidän taloansa. Hän olisi ollut aivan tyytyväinen, kunhan olisi saanut häät vietetyiksi omassa talossaan aiheuttamatta mitään yhteiskunnan taholta tulevaa vastustusta.
»Jos ajatus on sinulle aivan vastenmielinen», huokasi Anandamoji, »niin meidän täytynee vuokrata talo toisaalta. Mutta siitä koituu minulle suurta vaivaa. Olipa miten tahansa; jos ajatukseni on mahdoton toteuttaa, niin miksi huolisimmekaan sitä enempää pohtia?»
»Ei ole hyvä, jos otat osaa vihkiäisjuhlallisuuksiin, äiti», huomautti
Gora.
»Mitä sanotkaan, Gora?» huudahti Anandamoji. »Ellen minä ole mukana
Binoin häissä, niin kuka sitten, tekisipä mieleni tietää!»