»Eipä voi mennä takaamaan, kun näkee, mitä tapahtuu», huomautti Mohim. »Sinä näytät arvelevan, että kysymyksessä on jokin syötävä, minkä voi vaikeudetta nielaista, ja että sitten voi palata kotiin muina miehinä! Mutta ystäväsi kohtalo osoittaa kyllin selvästi, että syötissä piilee koukku! Älä huoli karkuun juosta! En ole vielä ehtinyt asiaankaan. Olen kuullut olevan aivan varmaa, että Binoi menee naimisiin brahmotytön kanssa, ja tahdon sanoa sinulle ennakolta, ettemme tästä puoleen halua olla minkäänlaisissa tekemisissä hänen kanssaan!»
»Sehän on sanomattakin selvää», myönsi Gora.
»Mutta jos äiti alkaa hangotella vastaan, niin se on ikävä juttu», jatkoi Mohim. »Meidän perheellisten miesten täytyy yrittää ihan uupumukseen asti naittaessamme tyttäriämme ja poikiamme. Jos kaiken muun hyvän lisäksi vielä perustetaan Brahma Samadžin haaraosasto taloomme, niin minun täytyy muuttaa jonnekin muualle asumaan.»
»Ei, ei, se ei ole tarpeen!» vakuutti Gora.
»Sošin avioliittoa koskeva asia on nyt jokseenkin päätetty», virkkoi Mohim. »Mutta tuleva appiukko ei tyydy, ennenkuin saa haltuunsa sekä tytön että nimenomaan myöskin enemmän kuin hänen painonsa kultaa — hän näet tietää varsin hyvin, että inhimillinen olento kuuluu 'katoavaisten tavarain' luokkaan ja että kulta on paljoa kestävämpää. Hänen silmänsä keksivät paljoa kerkeämmin sokerin kuin lääkemarjan! On synti nimittää häntä apeksi, niin hävytön hän on vaatimuksissaan! Asia tulee minulle maksamaan sievän summan, mutta olenpa siitä jotakin oppinut ja tulen käyttämään oppimaani hyödykseni, kun naitan omaa poikaani. Toivoisin vain voivani syntyä jälleen ja saada isäni välittäjänä toimiessa järjestää oman avioliittoni — saatpa varmaan uskoa ottavani täyden hyödyn siitä, että olen syntynyt mieheksi. Tämä on sitä niinsanottua miehekkyyttä! Saattaa tytön isä kerrassaan tuhon omaksi! Onko se mikään pieni juttu? Sanoitpa mitä tahansa, veikkoseni, minä en voi kerallasi laulaa hindulaisen yhteiskunnan ylistystä päivin ja öin; jokin mielijohde saa aivan äkkiä ääneni sortumaan. Poikani on vasta neljäntoista kuukauden ikäinen — vaimoni tarvitsi sangen pitkän ajan korjatakseen sen erehdyksen, että synnytti ensin tytön — mutta olipa kuinka tahansa, Gora, sinun tulee ystäviesi keralla tehdä mitä suinkin voit, jotta hinduyhteiskunta pysyy kukoistavana, kunnes poikani on kyllin vanha naitettavaksi. Senjälkeen maamme voi minun puolestani muuttua muhamettilaiseksi, kristityksi tai miksi muuksi tahansa!»
»Niinpä sanonkin», jatkoi Mohim havaitessaan Goran nousevan ja aikovan poistua, »ettei käy kutsuminen Binoitasi Sošin vihkiäisiin, sillä olisihan liian typerää siten tehdä mahdollisiksi uusia ikävyyksiä. Sinun siis tulee jo nyt alkaa kehoittaa äitiä olemaan varovainen.»
Huoneeseen astuessaan Gora havaitsi Anandamojin istuvan pöydän ääressä, lasit nenällä, kirjoittamassa tilikirjaan jotakin luetteloa. Goran nähdessään hän sulki kirjan, otti lasit nenältä ja virkkoi: »Käy istumaan.»
»Haluan kuulla neuvoasi eräässä asiassa», sanoi Anandamoji hänen istuuduttuaan. »Olet tietenkin kuullut Binoin suunnitellusta naimisiinmenosta.»
»Hänen setänsä on siitä suuttunut», jatkoi Anandamoji huomatessaan Goran olevan ääneti, »ja kukaan hänen sukulaisistaan ei halua tulla vihkiäisiin. Ja kun on epävarmaa, voiko se tapahtua Pareš Babun luona, Binoin täytyy kaikin puolin järjestää asia omin neuvoin. Niinpä ajattelin, että olisi mukavinta, jos voisimme käyttää talomme pohjoispuolista toista kerrosta; alakerta on vuokrattu, mutta yläkerta on nyt vailla asujaimia.»
»Missä suhteessa se olisi mukavaa?» kysyi Gora.