»Minun käsitykseni on se», selitti Gora, »että jos aluksi tottelemme yhteiskuntaa joka suhteessa, niin sen todellista tarkoitusta koskeva tietoisuutemme meille selviää! Jos taas vain kiistelemme siitä, niin emme ainoastaan ole sille esteeksi, vaan käsitämme sen sitäpaitsi väärin.»
»Totuus on todennettavissa ainoastaan vastustuksen ja esteiden nojalla», huomautti Pareš Babu, »totuuden todentamista ei suinkaan ole suorittanut kerta kaikkiaan jokin oppineiden henkilöiden ryhmä jonakin menneenä aikana; totuus on löydettävä yhä uudelleen niiden iskujen ja sen vastustuksen nojalla, jota se kohtaa kunkin ajan kansojen taholta. Mutta olipa miten tahansa, minä en tahdo ryhtyä kiistelemään näistä asioista. Minä kunnioitan yksilön vapautta, sillä yksilön vapauden antamien iskujen nojalla me voimme saada varmasti selville, mikä on ikuista totuutta, mikä ohimenevää luulottelua. Yhteiskunnan menestys riippuu siitä, että tuon tiedämme tai ainakin pyrimme sen tietämään.»
Pareš Babun päätettyä lausumansa he molemmat nousivat, ja Pareš Babu jatkoi: »Olin ajatellut, että minun pitäisi pysytellä hieman loitolla vihkimistilaisuudesta Brahma Samadžin vuoksi ja että te Binoin ystävänä saattaisitte asian tyydyttävään päätökseen. Sellaisissa tapauksissa ystävä on edullisemmassa asemassa kuin sukulainen, koska häneen ei kohdistu yhteisön taholta tuleva vastustus, mutta koska tekin pidätte velvollisuutenanne jättää Binoin oman onnensa nojaan, niin minun täytyy ottaa kantaakseni koko vastuu. Minun on järjestettävä koko asia yksin.»
Kuullessaan sanan »yksin» Gora ei tietänyt, kuinka yksin Pareš Babu todellisuudessa oli. Bordašundari oli vastustavalla kannalla, hänen omat tyttärensä eivät olleet tyytyväiset, ja Harimohinin moitetta peläten hän ei ollut käynyt edes Sutšaritan luona neuvottelemassa asiasta. Kaikki Brahma Samadžin jäsenet olivat hänelle vihoissaan, ja Binoin setä oli hänelle kirjoittanut kaksi kirjettä syyttäen häntä mitä karkeimmin sanoin nuoren pojan varkaaksi ja vilpilliseksi ja kehnoksi neuvonantajaksi.
Poistuessaan Pareš Babu kohtasi ovella Abinašin ja pari kolme muuta Goran puolueen jäsentä. Nähdessään Pareš Babun nuoret miehet alkoivat laskea leikkiä ja nauraa hänelle, mutta Gora kääntyi närkästyneenä heidän puoleensa ja huudahti: »Ellette kykene kunnioittamaan henkilöä, joka kunnioitusta ansaitsee, voisitte ainakin pidättyä halpamaisesti häntä ivailemasta.»
Gora huomasi kohta joutuneensa puolueasioittensa tavanomaisiin kanaviin. Mutta kuinka inhoittavilta ne nyt hänestä tuntuivatkaan! Kaikki näytti ylen mehuttomalta, merkityksettömältä. Mahdotonta oli nimittää »työksi» niin elotonta asiaa. Pelkkä sellainen luennoiminen ja kirjoitteleminen ja puolueen muodostaminen ei ollut todellista työtä, vaan tuntui pikemmin tekevän työskentelemisen mahdottomuuden sitäkin ilmeisemmäksi. Gora ei ollut tätä oivaltanut milloinkaan ennen niin selvästi kuin nyt. Kaikki tuo ei enää vetänyt häntä ollenkaan puoleensa, hän tarvitsi ehdottoman totuuden uomaa, jossa hänen elämänsä, vasta hankittua voimaansa värähdellen, voisi esteettömästi virrata.
Sillävälin jatkuivat Goran katumusmenojen järjestämistä koskevat valmistelut, ja ne herättivät Gorassa jonkin verran innostusta. Tämän seremonian tarkoituksena oli puhdistaa hänet vankilaelämän saastutuksesta ja tehdä hänet muutenkin jälleen joka suhteessa puhtaaksi, jotta hän voisi käytellä ikäänkuin uutta ruumista siinä työssä, johon tahtoi käydä käsiksi tämän toisen syntymänsä jälkeen. Asianomainen lupa oli hankittu ja päivä oli määrätty — oli varauduttu kutsumaan erinäisiä tunnettuja idän ja lännen oppineita, Goran puolueeseen kuuluvat varakkaammat jäsenet olivat keränneet rahoja kulunkeja varten, ja kaikki olivat sitä mieltä, että vihdoinkin oli tapahtuva suuri työ heidän maassaan. Abinaš neuvotteli salaa oman piirinsä jäsenten kanssa siitä, oliko mahdollista saada oppineet myöntämään Goralle nimi »Hindulaisen uskonnon valo», jos uhrattiin heille kaikki tavanomaiset kukkaset, sandelitahtaat, riisijyvät ja pyhät yrtit. Sanskritlauselmia piti painottaman kultakirjaimin pergamenttiin, johon kaikkien bramaanioppineiden oli määrä kirjoittaa nimensä ja joka oli ojennettava Goralle sandelipuiseen lippaaseen suljettuna. Senjälkeen oli vanhin ja kunnianarvoisin ja oppinein henkilö antava hänelle hienon painoksen Max Müllerin Rig-Veda-julkaisua, mitä upeimpiin nahkakansiin sidottuna, itsensä Intian siunausten merkiksi. Siten tulisi kauniilla tavalla ilmaistuksi kunnioitus Goralle, joka oli hindulaisuuden nykyisenä rappeutumiskautena tehnyt erittäin paljon veda-uskonnon ikivanhojen muotojen säilyttämiseksi.
Siten keskusteltiin joka päivä Goran puolueen jäsenten keskuudessa siitä, miten suunniteltu seremonia voitaisiin muodostaa mahdollisimman tuottoisaksi ja mieluisaksi kaikille asianosaisille.
KAHDEKSASSEITSEMÄTTÄ LUKU.
Harimohini oli saanut kirjeen lankomieheltänsä Kailašilta. Kirjeessä luettiin ensinnäkin: »Teidän armollisten jalkojenne siunauksen tähden voivat kaikki täällä hyvin, ja minä toivon teidän hälventävän kaikki teitä koskevat pelkomme lähettämällä meille hyviä tietoja itsestänne.» Kailaš kirjoitti niin, vaikka Harimohimin heidän talostaan lähdettyä ei ollut tehty pienintäkään yritystä Harimohimin vointia koskevien tietojen hankkimiseksi. Kerrottuaan Khudista, Potolista, Bhodžoharista y.m. Kailaš kirjoitti lopuksi: »Olisin iloinen, jos antaisitte minulle lisää yksityiskohtaisia tietoja siitä morsiamesta, jota minulle viime kirjeessänne ehdottelitte. Te sanoitte, että hän on suunnilleen kahden- tai kolmentoista vuoden ikäinen, mutta harvinaisen kehittynyt ikäisekseen, ja näyttää ihan täysikasvuiselta. Siinä ei ole mitään valittamista, mutta minä pyydän teitä huolellisesti ottamaan selkoa mainitsemastanne omaisuudesta, onko hänellä siitä ainoastaan elinkorko vai kuuluuko se hänelle ilman minkäänlaisia rajoituksia. Sitten minä voin neuvotella vanhempien veljieni kanssa, ja uskonpa, etteivät he esitä mitään vastaväitettä. Minua ilahduttaa, kun kuulen hänen hartaasti noudattavan hindu-uskonnon sääntöjä, mutta meidän täytyy parhaamme mukaan yrittää estää tulemasta yleisesti tunnetuksi, että hän on elänyt kauan brahmoperheessä. Älkää siis mainitko siitä kenellekään muulle. Seuraavan kuunpimennyksen aikana on kylpyjuhla Gangesilla, ja jos suinkin käy päinsä, tulen silloin Kalkuttaan saadakseni nähdä tytön.»