Pareš Babu sanoi Harimohinille: »Sallikaa minun lähteä edellä järjestämään kotianne kuntoon.»
Hänen mentyänsä Binoi virkkoi ihmeissään: »Täti, minä en ole milloinkaan kuullut, että sinulla on talo!»
»En ole kuullut siitä minäkään, poikani», vastasi Harimohini. »Sen tiesi yksin Pareš Babu. Se näyttää kuuluvan Radharanille.»
Kuultuaan koko asian Binoi virkkoi: »Minä luulin Binoin vihdoinkin olevan hyödyksi jollekin, mutta huomaan, että se ilo on minulta riistetty. Tähän saakka en ole voinut tehdä mitään, en äidillekään, — hän sitävastoin tekee aina jotakin minun hyväkseni. Näyttää siis siltä, etten kykene tekemään mitään tädinkään hyväksi, vaan täytyy tyytyä hänen hyvyyteensä. Minä huomaan, että kohtalonani on vastaanottaminen eikä antaminen!»
Vähän ajan kuluttua saapui Anandamoji Lolitan ja Sutšaritan saattelemana. Harimohini astui häntä tervehtimään sanoen: »Kun Jumala osoittaa suosiotansa, hän ei kitsastele. Didi, tänään minä olen saanut sinutkin omakseni.» Hän tarttui Anandamojin käteen ja kehoitti häntä istuutumaan viereensä.
»Didi», jatkoi Harimohini, »Binoi ei osaa puhua mistään muusta kuin sinusta!»
»Se on ollut hänen tapansa lapsuudesta saakka», vastasi Anandamoji hymyillen. »Kun jokin asia herättää hänessä mielenkiintoa, hän ei voi siitä mitenkään luopua. Voitte uskoa, että pian tulee hänen tätinsä vuoro.»
»Epäilemättä!» huudahti Binoi. »Mutta onpa siis ennakolta varoitettu! Minä olen saanut tädin vasta myöhäisellä iällä, vieläpä itse hänet hankkien! Koska hän on petoksella minulta riistetty pitkät ajat, niin minun täytyy nyt saada vahinko korvatuksi!»
Anandamoji katsahti Lolitaan ja virkkoi merkitsevästi hymyillen: »Binoimme se osaa hankkia itselleen, mitä tarvitsee, ja pitää hyvää huolta hankkimastansa! Tiedänhän minä, millaisessa arvossa hän pitää teitä kaikkia, kuin hyvää onnea, josta ei ole voinut untakaan nähdä! En osaa sanoin kertoa, kuinka onnellinen olen siitä, että hän on tullut teidät tuntemaan — hänestä on tullut siten uusi mies, ja hän tietää sen!»
Lolita yritti siihen jotakin vastata, mutta sanat eivät totelleet, ja hän hämmentyi siinä määrin, että Sutšaritan täytyi tulla hänen avukseen huomauttaen: »Binoi keksii hyvää jokaisesta, ja niin hän ansaitsee itselleen oikeuden iloita ystäviensä parhaista ominaisuuksista; enimmälti se johtuu hänen omasta ansiostansa.»