Pareš Babu ei ollut sallinut mielessään heräävän minkäänlaisia Baroda-rouvaan kohdistuvia harmistumisen tunteita eikä ollut mitenkään närkästyksissään perheensä piirissä sattuneiden ristiriitojen vuoksi. Hän tiesi varsin hyvin, että väkevien ourujen alkaessa äkkiä virrata vanhoihin kapeihin uomiin syntyy ankara tulva ja että ainoa keinoa on sallia veden vapaasti virrata yli aavojen vainioiden. Hän huomasi, kuinka hänen perheensä elämän perinnäiset ja totunnaiset raiteet olivat häiriytyneet Sutšaritan vaiheille kerääntyneiden odottamattomien tapausten vuoksi, ja hän tiesi, että rauha oli saavutettavissa ainoastaan vapauttamalla hänet kaikista esteistä ja sallimalla hänen löytää oma oikea suhteensa ulkoiseen maailmaan. Ja niin hän oli rauhallisesti valmistautunut antamaan hänelle sellaisen vapauden viettää omaa elämäänsä sopusoinnussa.
He istuivat molemmat äänettöminä, kunnes kello löi yksitoista. Silloin Pareš Babu nousi, tarttui Sutšaritan käteen ja vei hänet kerallaan parvekkeelle. Tähdet hohtelivat nyt pilvettömällä taivaalla, ja Pareš Babu rukoili, Sutšaritan seisoessa hänen vieressään: »Vapahda meidät kaikesta, mikä ei ole oikeata, ja anna totuuden puhtaan valon säteillä meidän elämäämme.»
VIIDESVIIDETTÄ LUKU.
Seuraavana aamuna, kun Harimohini jäähyväisiä sanoessaan kumarsi syvään Pareš Babulle, kuten vanhemmilleen ainakin, viimeksimainittu veti nopeasti jalkansa pois. »Älkää tehkö sitä minulle!» huudahti hän kovin hämillään.
Harimohini virkkoi kyynelsilmin: »Minä en suoriudu milloinkaan, en tässä enkä missään toisessa elämässä, velastani teille. Te olette tehnyt elämän mahdolliseksi minunlaisellenikin onnettomalle olennolle, — kukaan muu ei olisi kyennyt sitä tekemään, — ei siinäkään tapauksessa, että olisi tahtonut. Mutta Jumala on teille armollinen, ja siitä syystä te kykenette pelastamaan minutkin.»
Pareš Babu painui ihan alakuloiseksi. »Minä en ole tehnyt mitään tavallisuudesta poikkeavaa», mutisi hän. »Kaikki tämä on Sutšaritan —»
Mutta Harimohini ei sallinut hänen lopettaa lausumaansa. »Tiedän, tiedän», sanoi hän, »mutta Radharani itse on teidän, — mitä ikänä hän tekeekin, se on kaikki teidän tekoanne. Kun hänen äitinsä kuoli ja hän sitten menetti isänsäkin, niin luulin, että hän oli tuomittu onnettomaksi — kuinkapa olisinkaan voinut tietää, että Jumala tulisi siunaamaan häntä hänen onnettomuudessaan? Kun vihdoin kaikkien vaellusteni jälkeen saavuin tänne ja tulin tuntemaan teidät, niin ymmärsin, että Jumala saattoi armahtaa minuakin.»
Samassa tuli Binoi ilmoittamaan: »Täti, äiti on saapunut sinua noutamaan.»
»Missä hän on?» huudahti Sutšarita hätäisesti.
»Alhaalla sinun äitisi luona», vastasi Binoi, ja Sutšarita riensi alakertaan.