Goran katumusmenojen valmistelut olivat täydessä käynnissä eräässä puutarhassa Gangesin rannalla. Abinaš pahoitteli, että valittu paikka oli kaukana Kalkuttan keskuksesta, joten asia ei tulisi herättämään suurta huomiota. Hän tiesi, ettei Gora itse todella kaivannut katumusta — sitä kaipasi hänen maansa, jonka kansan tuli siitä saada moraalista vaikutusta. Senvuoksi olisi Abinašin mielestä pitänyt järjestää tämä toimitus keskelle ihmisvilinää.
Mutta Gora ei siihen suostunut, koska Kalkuttan-lainen suuri kaupunki oli sopimaton suuren uhritulen sytyttämiseen ja pyhien kirjojen lukemiseen, niinkuin Gora oli asian suunnitellut. Metsän erakkomaja oli siihen sopivampi, Gangesin yksinäisellä rannalla, veda-laulujen säestämänä ja uhritulen valaisemana, Gora tahtoi rukoillen huutaa puoleensa muinaista Intiaa, koko maailman opettajaa, ja tahtoi kylpien ja itseänsä puhdistaen sen opastamana astua uuteen elämään. Gora ei kaivannut minkäänlaista »moraalista vaikutusta».
Abinaš, joka ei voinut millään muulla tavalla tyydyttää julkisuushaluansa, turvautui sanomalehtiin ja lähetti suunniteltua tilaisuutta koskevan uutisen kaikille lehdille, mainitsematta mitään Goralle. Eikä siinä kyllin — hän sepitti erinäisiä pitkiä kirjoitelmia tehden niissä tiettäväksi, ettei Goran-lainen henkevä ja puhdas bramaani voinut joutua minkään synnin koskemaksi, mutta että hän oli ottanut kantaakseen nykyisen langenneen Intian kaikki virheet ja aikoi suorittaa katumusta koko maan puolesta. Hän kirjoitti: »Meidän maamme kärsii vieraan rodun kahleita omien vikojensa vuoksi, ja samoin on Gourmohan Babukin kokenut omassa elämässään vankilan kahleiden tuottamaa murhetta. Kun siis hän kantoi itsessään maansa murhetta ja oli valmis harjoittamaan katumusta kansansa huonon käytöksen vuoksi, niin teidän, bengalilaisten veljien, Intian miljoonien onnettomien lapsien, tulisi teidänkin j.n.e., j.n.e.»
Noita vuodatuksia lukiessaan Gora kovin suuttui, mutta Abinaš oli auttamaton. Goran nuhteet eivät häntä liikuttaneet — pikemmin ilahduttivat. Hänen mielestään hänen gurunsa liiteli korkeammissa ilmapiireissä kuin toiset eikä ollenkaan ymmärtänyt näitä tämän maailman asioita. Taivaallinen Narod lumosi Višnun vina-soittimensa sävelillä ja sai hänet luomaan pyhän Gangesvirran, mutta virran johdattaminen kuolevaisten maille oli maisen kuninkaan Bhagirathan asia — ei niiden, jotka taivaissa asustavat. Nuo kaksi tehtävää olivat ihan eri asioita; kun siis Gora raivostui Abinašin väkivaltaisuuksista, niin Abinaš vain hymyili itsekseen ja Goraan kohdistuva kunnioitus kävi hänen tahollaan entistä valtavammaksi. Hän sanoi itsekseen: »Meidän gurumme kasvot ovat kuin Šivan, ja ajatuksissaan hän on kuin Bholanath. Hän ei ymmärrä mitään, hänellä ei ole ollenkaan tervettä järkeä, hän suuttuu vähimmästäkin, mutta tyyntyy jälleen tuokiossa.»
Abinašin ponnistusten johdosta Goran katumusmenot alkoivat herättää suurta huomiota joka taholla, ja valtavan suuri määrä ihmisiä kävi Goran luona häntä näkemässä tai häneen tutustumassa. Hänelle saapui joka päivä niin paljon kirjeitä, että hän lopulta lakkasi niitä lukemasta. Goran mielestä kaikki nämä hänen katumusharjoitustaan koskevat julkiset keskustelut hävittivät tapauksen juhlallisuuden tehden siitä pelkän sosiaalisen toimituksen. Se oli niiden aikojen yleinen virhe.
Krišnadajal ei ottanut nyttemmin sanomalehtiä käteensäkään, mutta kaikkien näiden tapahtumien aiheuttama hälinä tunkeutui hänenkin olosijoilleen, ja hänen palvelevat seuralaisensa tunsivat suurta ylpeyttä saadessaan toivoa, että heidän kunnioitetun ystävänsä arvokas poika tulisi kerran saavuttamaan samanlaisen aseman kuin hänen pyhä isänsä. Hän noudatti jo isän askelia, ja ystävät kertoilivat mielihyvin Krišnadajalille lähestyvästä pyhästä toimituksesta, jonka sanottiin tulevan suoritettavaksi erinomaisen loisteliaasti.
On vaikea sanoa, kuinka pitkä aika oli kulunut siitä, kun Krišnadajal oli viimeksi käynyt Goran huoneessa. Mutta nyt hän riisui silkkivaatteensa, pukeutui tavallisiin vaatteisiin ja astui tosiaankin hänen luoksensa. Gora ei ollut siellä, ja palvelija kertoi hänen lähteneen kotitemppeliin.
»Taivaalliset! Mitä hän temppelissä tekee?» huudahti Krišnadajal.
Kun Krišnadajalille kerrottiin, että Gora oli siellä hartausharjoituksissa, hän säikähti sitäkin enemmän ja lähti suoraa päätä temppelin ovelle. Siinä hän tosiaankin näki Goran suorittamassa palvontamenojansa ja huusi hänelle sisään astumatta: »Gora!»
Gora nousi hämmästyneenä nähtyään isänsä.