Gora päätti mennä jo samana iltana Krišnadajalin luo lopullisesti häneltä kysyäkseen, mikä hänessä havaittu seikka sai hänet sanomaan, että katumuksen tie oli Goralta suljettu. Kunhan saisi Krišnadajalin selittämään, niin hän varmaan keksisi jonkin pelastuskeinon. Pelastuskeinon!
»Odottakaahan hetkinen, tulen aivan heti», sanoi Gora Harimohinille ja riensi isänsä luo. Hänestä tuntui, että Krišnadajal tiesi jotakin, minkä nojalla hän voi heti vapautua.
Mutta hänen isänsä huoneen ovi oli suljettu ja pysyi suljettuna, vaikka Gora koputti pari kolme kertaa. Sieltä uhosi suitsukkeiden ja sandelipuun tuoksu, sillä Krišnadajal oli tänään syventynyt jonkun sannjasinsa keralla erikoisen voimallisiin joga-harjoituksiin, ja sellaisissa tapauksissa hän aina sulki ovensa häiritsijöiden varalta. Koko iltana ei kukaan voinut päästä huoneeseen, olipa asiana mikä tahansa.
SEITSEMÄSKAHDEKSATTA LUKU.
»Ei!» huudahti Gora itsekseen, »minun katumusmenoni eivät tapahdu huomenna! Ne ovat alkaneet tänään. Tänään palaa suurempi tuli kuin se, joka huomenna sytytetään. Uuden elämäni kynnyksellä minun tulee antaa suuri uhri, ja siitä syystä Jumala on herättänyt sydämessäni valtavan kaipauksen. Kuinkapa olisikaan muuten käynyt niin merkillisesti? Ei ollut olemassa minkäänlaista inhimillistä todennäköisyyttä, että heihin tutustuisin, ja siinä määrin vastakkaisten luonnonlaatujen yhdyntää ei tapahdu tässä maailmassa asiain kulkiessa luonnollista latuansa. Sitäpaitsi ei kukaan olisi voinut uneksiakaan sellaisen valtavan kaipauksen heräävän minunlaiseni välinpitämättömän henkilön sydämessä, Tähän saakka olen uhrannut maalleni helposti kaiken sen, mitä olen uhrannut, ja minulta ei ole milloinkaan vaadittu mitään sellaista, mikä olisi merkinnyt minulle todellista uhrausta! Minä en ole voinut milloinkaan käsittää, minkätähden ihmiset ollenkaan kitsastelevat uhrautuessaan synnyinmaansa hyväksi. Mutta tällaisessa suuressa luopumisessa ei tavallinen lahja kelpaa. Uhri edellyttää surua, ja minun uusi syntymäni voi tapahtua ainoastaan sillä ehdolla, että koko sydämeni tulee tuskan lävistämäksi! Huomenna toimitetaan julkinen katumukseni yhteisöni jäsenten läsnäollessa. Ja nyt, edellisenä iltana, on elämäni herra tullut koputtamaan sydämeni oveen. Ellei sydämeni syvyyksissä tapahdu kaikkein täydellisintä katumusta, kuinka voinkaan huomenna ottaa vastaan puhdistuksen? Kunhan tarjoan sen lahjan, joka on uhreista vaikein, tarjoan sen täydellisesti, niin muutun todella köyhäksi ja pyhitetyksi — muutun bramaaniksi.»
Goran palattua Harimohini sanoi hänelle: »Lähtekää kerallani heti, olkaa hyvä! Kunhan tulette ja sanotte hänelle sanan, niin kaikki käy hyvin.»
»Minkätähden lähtisinkään?» kysyi Gora. »Missä suhteessa olenkaan häneen? En missään, en missään!»
»Hän palvoo teitä kuin jumalaansa ja kunnioittaa teitä kuin guruansa», vastasi Harimohini.
Nuo sanat värähdyttivät Goran sydäntä, mutta hän väitti jälleen vastaan:
»En käsitä, minkätähden lähtisin. Luultavaa on, etten tule enää milloinkaan häntä näkemään.»