»Heitäkään asia ei miellytä. Mutta onko elämäni annettu minulle vain siinä tarkoituksessa, että miellyttäisin miestäni ja lapsiani? Sisareni, tämä asia kuuluu niihin, joita ei käy toisille selittäminen. Sen ymmärtää vain Hän, joka tietää kaikki!» Anandamoji liitti kätensä yhteen hiljaiseen rukoukseen.
Harimohini ajatteli, että joku kristitty rouva kenties oli viekoitellut häntä kristinuskoon taipuvaksi, ja tunsi sydämessään häntä kovin säikkyvänsä.
KUUDESVIIDETTÄ LUKU.
Labonja, Lolita ja Lila eivät tahtoneet erota Sutšaritasta hetkeksikään. Ja vaikka he suurta innostusta ilmaisten auttoivatkin häntä uuden kodin järjestämisessä, heidän innostuksensa sittenkin vain verhosi heidän kyyneliänsä.
Kaikkina kuluneina vuosina oli Sutšarita erilaisten tekosyiden nojalla suorittanut jonkinlaista palvelusta Pareš Babulle, järjestänyt kukkia hänen huoneeseensa, asetellut paikoilleen hänen kirjojansa ja papereitansa, tuulettanut omin käsin hänen vaatteitansa ja käynyt hänelle ilmoittamassa kylvyn joutumisesta. Kumpikaan ei ollut koskaan pitänyt noita toimenpiteitä minään erikoisena asiana.
Mutta nyt, kun lähestyi se aika, jolloin niiden oli määrä loppua, noiden pienten asioiden, joita toiset voivat toimitella yhtä hyvin tai jotka voivat jäädä suorittamattakin, siten syntyvä muutos kalvoi kummankin sydäntä.
Kun Sutšarita nyt tuli Pareš Babun huoneeseen, niin jokainen hänen
suorittamansa pienikin työ näytti kummastakin kerrassaan valtavalta.
Jokin Pareš Babun sydäntä ahdistava asia sai hänet huokaamaan, jokin
Sutšaritan sydämen kipu sai hänen silmiinsä kihoamaan kyyneliä.
Sinä päivänä, jona Sutšaritan oli määrä päivällisaterian jälkeen muuttaa uuteen kotiinsa, Pareš Babu, lähtiessään huoneeseensa viettämään aamuhartautensa hetkeä, näki kukkia järjestetyn istumasijansa eteen ja huomasi Sutšaritan olevan siellä häntä odottamassa. Labonja ja Lila olivat ajatelleet, että heidän oli rukoiltava yhdessä sinä aamuna, mutta Lolita sai heidät luopumaan suunnitelmasta. Hän tiesi, mitä Sutšaritalle merkitsi se, että hän sai olla läsnä isän hartaushetken aikana, ja hän ymmärsi Sutšaritan kaipaavan isän siunausta erikoisesti juuri tänään. Lolita ei halunnut nähdä toisten läsnäolon häiritsevän heidän molempien yhteistä hartautta.
Kun rukousten päätyttyä Sutšaritan kyynelet hereästi virtasivat, sanoi Pareš Babu: »Älä katso taaksepäin, lapseni. Älä epäröi, vaan käy pelkäämättä päin sitä, mitä kohtalolla voi olla sinulle varattuna. Käy eteenpäin ilomielin, valmiina kaikin voimin valitsemaan itsellesi hyvän kaikesta siitä, mitä voi sattua eteesi. Antaudu täydellisesti Jumalalle, omaksu hänet ainoaksi avuksesi, ja niin voit noudattaa parasta polkua kaiken menetyksen ja kaiken erehdyksenkin keskeltä. Jos sitävastoin olemuksesi on jakautunut, jos uhraat osan itseäsi Jumalalle ja osan jollekin muulle, niin kaikki käy hankalaksi. Suojelkoon sinua Jumala niin, ettet enää tarvitse sitä vähäistä apua, jonka me kykenemme sinulle suomaan.»
Tullessaan rukoussuojasta he tapasivat Haranin, joka heitä odotteli, ja Sutšarita, joka ei halunnut tänään pitää mielessään minkäänlaista kaunaa, tervehti häntä ystävällisesti.