»Gora», virkkoi Pareš Babu, »kutsu meitäkin, jotta mekin saamme syntymäoikeutemme nojalla levätä äitimme sylissä!»
»Tiedättekö», sanoi Gora, »kun saavutin tänään vapauteni, lähdin ensi työkseni teidän luoksenne. Ja minkätähden?»
»Minkätähden?» kysyi Pareš Babu.
»Teidän hallussanne on tämän vapauden pyhä lause», selitti Gora, »ja siitä syystä ei teillä nyt ole sijaa minkään yhteisön keskuudessa. Ottakaa minut oppilaaksenne! Antakaa minulle tänään sen jumaluuden siunaus, joka kuuluu kaikille, hinduille, muhamettilaisille, kristityille ja brahmoille, jonka temppelin ovet eivät milloinkaan ole suljetut mihinkään kastiin kuuluvilta henkilöiltä, Hänen, joka ei ole ainoastaan hindujen, vaan itse Intian Jumala!»
Syvän ja lempeän hartauden ilme valaisi Pareš Babun kasvoja, hän loi katseensa alas ja seisoi hetken äänetönnä.
Sitten Gora kääntyi Sutšaritan puoleen, joka istui liikahtamatta paikallaan.
»Sutšarita», virkkoi Gora hymyillen, »minä en ole enää sinun gurusi. Tunnustan sinulle rukoukseni: tartu käteeni ja taluta minut tämän gurusi luo?» Hän ojensi kätensä Sutšaritaa kohti. Sutšarita nousi ja laski kätensä hänen käteensä, Gora kääntyi Pareš Babun puoleen, ja molemmat kumarsivat kunnioittavasti.
JÄLKILAUSE.
Palatessaan sinä iltana kotiinsa Gora tapasi Anandamojin istumassa parvekkeella huoneensa edustalla.
Gora astui hänen luokseen, istuutui hänen eteensä ja kumarsi päänsä hänen jalkoihinsa. Anandamoji kohotti hänen päänsä ja suuteli häntä.