»Olkoon niin, täti», virkkoi Sutšarita nauraen. »Minä en nauti tänään Ramdinin tuomaa vettä. Mutta minä varoitan sinua: älä kiellä Satišia, ellet tahdo nähdä hänen tekevän ihan vastoin kieltoasi.»
»Satišin laita on ihan toisin», huomautti Harimohini. — Olihan väkevämmän sukupuolen etuoikeutena rikkoa kaikki säännöt ja väistää kaikkea oikeaoppisuudenkin harjoittamaa kurinpitoa.
SEITSEMÄSVIIDETTÄ LUKU.
Haran oli ollut sotapolulla.
Oli kulunut suunnilleen kaksi viikkoa siitä, kun Lolita ja Binoi olivat matkustaneet höyrylaivalla Kalkuttaan. Muutamat henkilöt olivat asiasta kuulleet, ja useammat tulivat tietenkin ajan kuluessa tiedosta osallisiksi, mutta viimeksikuluneina parina päivänä uutinen oli levinnyt kuin kulovalkea.
Haran oli selittänyt monille, kuinka tärkeätä oli ehkäistä sellaiset yksityisissä ilmenevät kehnon käyttäytymisen oireet, koska ne uhkasivat brahmojen perhe-elämän ydintä. Se ei ollutkaan mikään vaikea tehtävä, sillä helppoa on auliisti totella totuuden ja velvollisuuden ääntä, kun se kehoittaa meitä tuomitsemaan ja rankaisemaan toisten rikkomuksia. Useimmat Samadžin jäsenet yhtyivät innoin suorittamaan tuota kiusallista velvollisuutta, minkään väärän vaatimattomuuden heitä siitä pidättämättä. Suostuivatpa nämä lahkokunnan pylväät vielä kulkemaan talosta taloon julistaen sitä vaaraa, johon Brahma Samadž joutuisi, jos sellaisia asioita suvaittaisiin.
Lisäksi alkoi vielä liikkua monin muodoin kehitelty ja kaunisteltu uutinen, jonka mukaan Sutšarita oli kääntynyt oikeauskoiseksi, vieläpä asettunut asumaan hindulaisen tätinsä taloon, missä vietti aikojansa palvoen jumalankuvia, suorittaen uhritoimituksia ja kaikenlaista taikauskoista itsensäkiduttamista.
Sutšaritan lähdettyä omaan kotiinsa Lolitan mielessä oli tapahtunut ankara taistelu. Joka ilta, makuulle mennessään, hän vannoi kieltäytyvänsä milloinkaan tunnustamasta tappiotansa, ja joka aamu, herätessään, hän toisteli päätöstään. Oli näet jo laita niin, että Binoihin kohdistuva ajatus oli kerrassaan vallannut hänen mielensä. Jos Binoin ääni kuului alakerrassa, niin Lolitan sydän alkoi tykyttää kiivaammin. Jos Binoi ei sattunut käymään talossa parin päivän aikana, niin Lolita kärsi loukatun ylpeyden tuskia. Silloin Lolita sai jonkin verukkeen nojalla Satišin lähtemään ystävänsä asumukseen, ja Satišin palattua hän yritti houkutella häntä ilmaisemaan Binoin jokaisen sanan ja teon.
Mitä hillittömämmäksi Lolitan tunne muuttui, sitä ankarammin hän alkoi pelätä uhkaavaa häviötä, jopa siinä määrin, että oli toisinaan suutuksissa isälleen, joka ei ollut lopettanut heidän tutunomaista seurusteluansa Binoin ja Goran kanssa.
Hän oli kuitenkin päättänyt järkähtämättä taistella loppuun asti, mieluummin kuollen kuin tunnustaen joutuneensa tappiolle. Hän alkoi keksiä mitä erilaisimpia keinoja saadakseen aikansa kulumaan. Ajattelipa hän kerrassaan kykenevänsä kilpailemaan jonkun kuuluisan eurooppalaisen naisen kanssa, josta oli lukenut, antautumalla toimimaan hyväntekeväisyyden palveluksessa.