Lolita sävähti tulipunaiseksi, ja veri tuntui tulvahtavan hänen päähänsä. »Onko isä kieltänyt Binoi Babua enää talossa käymästä?» kysyi hän.
»Luulitko sinä hänen huolivan sellaisista asioista?» kysyi vuorostaan Baroda. »Jos hän olisi niin tehnyt, ei tällaista olisi milloinkaan tapahtunut.»
»Ja onko Panu Babulla kaikesta huolimatta lupa yhä täällä käydä?» jatkoi Lolita.
»Kuulehan tuota! Miksi ei Panu Babu voisi täällä käydä?» huudahti
Baroda.
»Miksi siis ei voisi käydä Binoi Babukin?»
Baroda-rouva veti jälleen tilikirjaansa lähemmäksi ja virkkoi: »Lolita, minä en voi kanssasi kiistellä! Älä huoli minua nyt häiritä, minulla on ylen paljon toimitettavaa.»
Lolitan ollessa poissa kotoa Baroda oli käyttänyt tilaisuutta, oli kutsunut Binoin luoksensa ja ilmaissut hänelle hieman ajatuksiansa. Hän oli otaksunut, ettei Lolita saisi milloinkaan asiasta tietoa, ja nyt hän joutui kovin hämilleen havaitessaan sotajuonensa epäonnistuneen. Hän käsitti, ettei hänen suunnittelemansa rauhallinen ratkaisu ollut enää mahdollinen, — entistä ankarampi häiriö näytti uhkaavan. Mutta hänen koko kiukkunsa kohdistui nyt omaan mieheen, joka hänen mielestään menetteli kerrassaan anteeksiantamattomasti. Olipa nainen tosiaankin pahemmassa kuin pulassa, kun piti elää ja olla sellaisen tuhman turilaan seurassa!
Lolita poistui huoneesta, sydämessä raivoava myrsky. Alakertaan tultuaan hän tapasi Pareš Babun kirjoittamassa kirjeitä omassa huoneessaan. Lolita kysyi häneltä suoraa päätä: »Isä, eikö Binoi Babu ole kyllin arvokas seurustelemaan meidän kanssamme?»
Pareš Babu oivalsi heti tilanteen. Hän oli havainnut Samadžin keskuudessa syntyneen hänen perheeseensä kohdistuvan kuohunnan ja oli vakavasti asiaa miettinyt. Ellei olisi ajatellut Lolitan mahdollisia tunteita, hän ei olisi välittänyt vähääkään siitä, mitä sivulliset sanoivat. Mutta jos Lolitan sydämessä oli versonut Binoihin kohdistuva rakkaus, niin mikä olikaan silloin hänen velvollisuutensa heitä kohtaan? Tuota hän kyseli itseltään kerran toisensa jälkeen.
Tämä oli ensimmäinen kerta, jolloin hänen perheensä keskuudessa oli sattunut vaikeuksia siitä saakka, kun hän oli avoimesti luopunut oikeauskoisuudesta liittyäkseen brahmalaisuuteen. Kun siis toisaalta kaikenlainen pelko ja epäilys pyrki häntä ahdistamaan, niin toisaalta hänen herkistynyt omatuntonsa varoitti häntä: samoinkuin hän alkuperäisestä uskonnostaan luopuessaan oli pitänyt silmällä yksin Jumalaa, samoin oli hänen tämänkin tukaluuden aikana kohotettava totuus kaikkia yhteiskunnallisia tai varovaisia harkintoja korkeammalle ja siten vaikeuksista suoriuduttava.