Ojentaessaan kirjettä Bordašundarille Haran Babu huomautti: »Minä olen kokenut alun pitäen kehoittaa teitä olemaan varovainen! Teitä ei miellyttänyt sellainen menettelyni. Nyt voitte tästä kirjeestä nähdä, kuinka pitkälle asiat ovat kehittyneet näkymön takana.» Hän ojensi sen kirjeen, jonka Lolita oli kirjoittanut vastaukseksi ystävättärelleen Šailabalalle.
Luettuaan kirjeen Bordašundari huudahti: »Sanokaahan, kuinka olisin voinut tämän aavistaa! En olisi voinut untakaan nähdä tällaisesta tapauksesta. Mutta minä vakuutan, ettei siitä sovi syyttää minua. Te olette olleet kaikki yhdessä juonessa ja olette saaneet Sutšaritan pään ihan pyörälle alinomaa kuorossa hänen hyvyyttänsä ylistäen — koko Brahma Samadžissa muka ei ollut häneen verrattavaa tyttöä — nyt on teidän asianne ehkäistä tuon ihannoimanne brahmotytön tekosia. Minun mieheni se toi Binoi ja Gour Babut taloomme, ja vaikka tein parastani johtaakseni Binoin meidän ajatuskannallemme, asiasta ei kuitenkaan syntynyt mitään, kun sattui taloomme tulemaan, ties mistä, tuo »täti», alettiin palvella jumalankuvia, ja Binoi joutui niin piloille, että hän nyt karkaa pois nähdessään minut. Sutšarita on kaikkien tapahtuvien ikävyyksien syynä. Minä tiesin aina, millainen tyttö Sutšarita oli — mutta en milloinkaan ilmaissut ajatuksiani; kasvatin hänet tosiaankin niin, ettei kukaan ihminen voinut pitää häntä muuna kuin omana lapsenani. Ja tässä on nyt koko palkkani! Suotta te minulle tämän kirjeen näytitte — teidän tulee nyt tehdä mitä parhaaksi näette!»
Haran Babu lausui julki jalomielisen valittelunsa ja tunnusti aivan vilpittömästi, että oli eräänä aikana ymmärtänyt Bordašundarin aivan väärin. Vihdoin kutsuttiin Pareš Babu.
»Katsohan tätä!» huudahti Bordašundari heittäen kirjeen pöydälle hänen eteensä.
Pareš Babu luki kirjeen tarkkaavasti kahteen kertaan, katsahti puolisoonsa ja virkkoi: »Niin, entä sitten?»
»Entä sitten! Tosiaankin!» toisti Bordašundari vihaisesti. »Mitä vielä tahdot? Mitä todistusta sinulta vielä puuttuu? Sinä olet sallinut epäjumalia palveltavan, kastisääntöjä noudatettavan, sanalla sanoen mitä tahansa. Yhtä vain puuttuu: että naitat erään tyttäresi hinduperheeseen! Senjälkeen sinä luultavasti alat katua ja liityt itsekin hindulaiseen yhteisöön — mutta minä sanon sinulle —»
»Sinun ei tarvitse sanoa minulle mitään», virkkoi Pareš Babu naurahtaen. »Minulle sanomisen aika ei ole vielä tullut. Kysymys on, minkätähden te kaikki olette päättäneet, että Lolita aikoo mennä hinduperheen jäseneksi. Tässä kirjeessä ei ole mitään sellaista, ei ainakaan mikäli minä voin nähdä.»
»Minä en ole toistaiseksi kyennyt mitenkään keksimään, mikä voi avata sinun silmäsi», huudahti Bordašundari kärsimättömästi. »Ellet olisi ollut ihan sokea alusta alkaen, ei kaikkea tätä olisi milloinkaan tapahtunut. Sanohan minulle, voiko kukaan kirjoittaa selvemmin kuin tämä kirje on kirjoitettu?»
»Olisi kenties syytä», huomautti Haran Babu, »kysyä Lolitalta itseltään, mitä hän on tällä kirjeellä tarkoittanut. Minä voin ottaa asian tiedustellakseni, jos saan luvan.»
Mutta ennenkuin mitään enempää ehdittiin sanoa, Lolita itse syöksyi huoneeseen kuin rajuilma sanoen: »Katsohan tätä, isä! Meidän Brahma Samadžimme jäsenet lähettelevät tällaisia nimettömiä kirjeitä!»