Pareš Babu ymmärsi hänen olevan oikeassa, mutta ennenkuin ehti vastata, tuli Satiš kuiskaamaan jotakin Sutšaritalle, joka siihen vastasi: »Ei, herra Kieleväinen, ei nyt! Huomenna se käy päinsä!»
»Mutta minunhan täytyy huomenna mennä kouluun», virkkoi Satiš nyreästi ja allapäin.
»Mistä on kysymys, Satiš, mitä sinä haluat?» kysyi Pareš Babu leppoisasti hymyillen.
»Oh, se on eräs niitä Satišin —», aloitti Sutšarita, mutta Satiš vaiensi hänet äkkiä sulkien kädellään hänen suunsa ja kieltelemällä: »Ei, ei! Älä kerro sitä hänelle! Älä kerro sitä hänelle!»
»Jos se on salaisuus, niin miksi pelkäät Sutšaritan sen kertovan?» kysyi Pareš Babu.
»Ei, isä», virkkoi Sutšarita, »hän toivoo tosiaankin erittäin hartaasti, että sinä saat tietää tämän salaisuuden».
»En suinkaan, en missään tapauksessa!» huudahti Satiš karatessaan pois.
Seikka oli se, että Binoi oli ylistänyt Satišin kirjoitelmaa niin erinomaiseksi, että Satiš oli luvannut näyttää sen Sutšaritalle, ja turhaa lienee lisäksi mainita, että Sutšarita varsin hyvin ymmärsi, minkätähden Satiš oli häntä asiasta muistuttanut Pareš Babun läsnäollessa. Satiš rukka ei ollut aavistanut, että hänen salaisimmista ajatuksistaan voitiin saada selko niin helposti.
VIIDESKYMMENES LUKU.
Neljä päivää myöhemmin Haran Babu tuli Bordašundarin luo, kirje kädessään. Hän oli jo luopunut kaikista toiveistaan päästä vaikuttamaan Pareš Babuun.