»Lolita on saanut mieltänsä rasittamaan sellaisen taakan», keskeytti Pareš Babu, »ettei hän tahdo tunnustaa sitä itsellensäkään. En ollenkaan ymmärrä, miten olisi paras menetellä — mitä ajattelet sinä: olenko häntä vahingoittanut sallimalla Binoin vapaasti käydä talossamme?»
»Isä, sinä tiedät, ettei Binoi Babu ole mitenkään syypää», sanoi Sutšarita. »Hänen luonteensa on moitteeton — en tosiaankaan ole nähnyt monta hänenlaistansa tuttavapiirissämme.»
»Sinä olet oikeassa, Radha, olet ihan oikeassa!» huudahti Pareš Babu kiihkeästi, ikäänkuin olisi keksinyt jonkin uuden totuuden. »Meidän tulee pitää silmällä hänen kelpo luonnettansa — sitä pitää silmällä Jumalakin. Binoi on kunnon mies, ja me saamme olla Jumalalle kiitolliset, ettemme ole erehtyneet siinä suhteessa.»
Pareš Babu hengitteli jälleen helpommin, ikäänkuin olisi pelastunut jostakin paulasta. Hän ei ollut milloinkaan väärämielinen Jumalaansa kohtaan, ja tunnusti ne vaakakupit, joissa Jumala ihmisiä punnitsee, iäisen totuuden vaakakupeiksi, ja koska hän ei ollut käytellyt oman yhteisönsä valmistamia vääriä punnuksia, hän ei myöskään voinut soimata itseänsä. Hän vain hämmästyi itsekin, kun huomasi kovin kärsineensä ainoastaan siitä syystä, ettei ollut pitkiin aikoihin ymmärtänyt sellaista ilmeistä tosiasiaa. Hän laski kätensä Sutšaritan päälaelle ja sanoi: »Tänään olen oppinut jotakin sinulta, maammoseni!»
Sutšarita kosketti heti hänen jalkojansa ja huudahti: »Ei, ei! Mitä sanotkaan, isä?»
»Lahkolaisuus», sanoi Pareš Babu, »on asia, joka saa ihmiset kerrassaan unohtamaan sen yksinkertaisen ja ilmeisen tosiasian, että ihminen on ihminen; se muodostaa eräänlaisen pyörteen, jossa yhteisön asettama hindulaisen ja brahmolaisen välinen erotus esiintyy tärkeämpänä kuin iäinen totuus, — minä olen kaiken aikaa kiiriskellyt suotta tuossa valheen kurimuksessa.»
»Lolita tahtoo välttämättä toteuttaa päätöksensä ja perustaa tyttökoulun», jatkoi Pareš Babu hetken vaiti oltuaan. »Hän pyysi minua suostumaan siihen, että kehoittaa Binoita auttamaan yrityksen toteuttamista.»
»Ei, ei, isä», huudahti Sutšarita, »odotahan vielä vähän aikaa!»
Pareš Babun mieleen nousi kuva, jossa näkyi murheellinen Lolita sellaisena kuin hän oli ollut saatuaan masentavan vastauksen ehdotelmaansa, ja se kuva herätti Pareš Babussa tuimaa tuskaa. Hän tiesi hyvinkin, ettei hänen tulinen tyttärensä ollut pahoillaan niinkään siitä vääryydestä, jota heidän yhteisönsä hänelle teki, kuin siitä, ettei saanut julistaa sotaa tuolle vääryydelle, erittäinkin kun hänen oma isänsä oli häntä siitä estänyt. Senvuoksi hän halusi kovin muuttaa suhtautumistapaansa ja virkkoi: »Minkätähden odottaisimmekaan, Radha?»
»Koska äiti muuten suuttuu», vastasi Sutšarita.