Mikään ei voinut olla Lolitalle kiusallisempaa kuin lopultakin vaieten tyytyä sietämään vääryyttä ja nähdä Haran Babun pääsevän voitolle, ja hän ei olisi hetkeksikään suostunut noudattamaan peräytymiskäskyä, jos sen olisi antanut joku toinen kuin hänen isänsä. Hän itse puolestaan ei pelännyt minkäänlaista ikävyyttä, mutta kuinka hän voikaan sietää vääryyttä? Hän nousi hiljaa ja lähti pois.
Tultuaan omaan huoneeseensa hän löysi sieltä kirjeen ja huomasi käsialasta, että sen oli kirjoittanut hänen entinen koulutoverinsa Šailabala, joka nyt oli naimisissa ja asui Bankipurissa.
Kirjeessä oli luettavana muun muassa: »Mieltäni ovat tehneet levottomaksi monet teitä kaikkia koskevat huhut, ja minä olen jo kauan ajatellut kirjoittaa sinulle saadakseni tietoa, mutta en ole saanut siihen aikaa. Mutta toissa päivänä sain eräältä henkilöltä (en tahdo mainita hänen nimeänsä) kirjeen, johon sisältyvät sinua koskevat uutiset minua sanomattomasti hämmästyttivät. Minun olisi melkein mahdoton sitä uskoa, ellei kirjeen lähettäjä olisi ehdottomasti luotettava henkilö. Onko mahdollista, että aiot mennä naimisiin jonkun nuoren hindulaisen kanssa? Jos se on totta, niin —» j.n.e., j.n.e.
Lolita närkästyi kovin ja istuutui hetkeäkään odottamatta kirjoittamaan vastausta, joka kuului näin:
»Minua hämmästyttää, että kirjeessäsi minulta kysyt, onko uutinen oikea vai ei. Onko uskosi niin heikko, että pidät välttämättömänä todentaa Brahma Samadžin jäsenen lähettämää tiedonantoa? Sitäpaitsi kerrot kovin hämmästyneesi, kun on kerrottu minun luultavasti menevän naimisiin nuoren hindulaisen kanssa! Mutta salli minun vakuuttaa, että Brahma Samadžiin kuuluu eräitä hyvin tunnettuja nuoria miehiä, joiden miehekseni valitsemista en voi ajatellakaan tuntematta pahaa pelkoa, ja että tunnen pari nuorta hindua, joiden morsiamena kuka hyvänsä brahmotyttö voisi ylpeillä. Minulla ei ole nyt mitään muuta erikoista sinulle kirjoitettavana.»
Pareš Babu lakkasi sinä päivänä enempää työskentelemästä ja istui pitkät ajat syvissä mietteissä. Vihdoin hän lähti tapaamaan Sutšaritaa, joka ihan säikähti nähdessään hänen kasvojensa hämmentyneen ilmeen. Hän tiesi, mikä oli Pareš Babun huolen aiheena, koska oli monet päivät miettinyt samaa ongelmaa.
Pareš Babu tuli huoneeseen, jossa Sutšarita oli yksinään, istuutui ja virkkoi: »Maammoseni, nyt on aika vakavasti ajatella Lolitaa.»
»Minä tiedän sen, isä», vastasi Sutšarita silmäillen häntä hellästi.
»Minä en ajatellut hälinää ympärillämme», sanoi Pareš Babu, »minä tarkoitin — niin, onko Lolita —»
Huomatessaan Pareš Babun epäröivän Sutšarita koki selvästi ilmaista, mitä hänen omassa mielessään liikkui, ja sanoi: »Lolita on aikaisemmin puhunut minulle ihan vapaasti ajatuksistaan, mutta viime aikoina olen huomannut, ettei hän ole enää yhtä avomielinen. Minä ymmärrän varsin hyvin, että —»