Mutta tuo oli helpommin sanottu kuin tehty! Siitä lähtien, kun Gora oli joutunut vankilaan, Binoi oli kiintynyt häneen entistä voimallisemmin, ja kuinka hän nyt voisikaan valmistaa hänelle sellaisen iskun? Ja ennen kaikkea oli esteenä yhteiskunnallinen tottumus. Yhteiskunnan sääntöjen rikkominen on varsin helppoa ajatuksissa — mutta kun sitten tulee aika toimia, niin kenkä tuntuu puristavan monesta kohden! Tuntemattoman pelko, haluttomuus käydä kohti sitä, mihin ei ole tottunut, saavat ihmisen silmäilemään aiheettomasti taaksepäin.
»Mitä paremmin opin sinut tuntemaan, äiti», huudahti Binoi, »sitä enemmän sinä minua hämmästytät! Kuinka voitkaan pitää mielesi niin kirkkaana? Minusta näyttää siltä, kuin sinun ei tarvitsisi kävellä. Onko Jumala suonut sinulle siivet? Mikään ei näytä olevan sinulle esteeksi!»
»Jumala ei ole asettanut mitään esteitä minun tielleni!» nauroi
Anandamoji. »Hän on tehnyt kaikki minulle selväksi!»
»Kuulehan, äiti», sanoi Binoi, »sanoivatpa huuleni mitä tahansa, minun mieleni ei kykene pysyttelemään sanojen rinnalla! Kaikesta kasvatuksestani ja älystäni ja väittelyistäni huolimatta minä huomaan yht’äkkiä olevani täydellinen houkkio!»
Samassa tuli huoneeseen Mohim, joka alkoi tiedustella Binoin suhdetta Lolitaan niin karkeasti, että sellainen nöyryytys tuntui Binoista melkein sietämättömältä. Hän hillitsi kuitenkin itseänsä parhaansa mukaan ja istui katse alas luotuna ja mitään vastaamatta, kunnes Mohim poistui huoneesta solvattuaan kaikkia asianosaisia mitä siivottomimmalla tavalla. Hän väitti, että Pareš Babun perheessä oli haudottu hävytön salajuoni Binoin turmioksi ja että Binoi oli ollut kyllin typerä mennäkseen satimeen. »Katsotaanpa, pettävätkö Gorankin samalla tavalla!» huudahti hän. »Luulenpa, että kohtaavat siinä pahemman purtavan!»
Huomatessaan saavansa joka taholta osakseen ainoastaan moitteita Binoi istui hiljaa ja alakuloisena, kunnes Anandamoji herätti hänet mietteistään sanomalla: »Tiedätkö, Binoi, mitä sinun pitäisi tehdä? Sinun pitäisi lähteä tapaamaan Pareš Babua. Hänen kanssaan keskustelussasi asiat varmaan selviävät.»
NELJÄSKUUDETTA LUKU.
Nähdessään yht’äkkiä Anandamojin Sutšarita huudahti hämmästyneenä:
»Minä olin juuri lähtemässä teidän luoksenne!»
»Minä en tiedä, että olit tulossa», nauroi Anandamoji, »mutta tiedän, mikä asia sinut olisi tuonut luokseni. Olen tullut saman asian vuoksi, koska kohta sen kuultuani tunsin välttämättömäksi nähdä sinut.»
Sutšaritaa ihmetytti, että uutinen oli saapunut Anandamojin korviin, ja hän kuunteli tarkkaavasti Anandamojia, joka sanoi: »Maammoseni, minä olen pitänyt Binoita aina kuin omana lapsenani. Saatuani kuulla, kuinka te kaikki olitte ottaneet hänet ystävällisesti seuraanne, siunasin teitä sydämessäni sanomattomasti! Kuinka siis olisinkaan voinut pysyä toimettomana, kun kuulin teidän joutuneen vaikeuksiin? En tiedä, voinko tehdä jotakin teidän hyväksenne — mutta joka tapauksessa mieleni oli niin kuohuksissa, että minun täytyi tulla tänne juoksujalkaa. Onko Binoi kaikkien näiden ikävyyksien aiheena, kultaseni?»