»Sinä teet väärin puhuessasi noin», huomautti Abinaš. »Me olemme tosiaankin jakaneet sinun kärsimyksesi sinun vankilassa ollessasi. Poveamme on polttanut alinomaisen sydämentuskan tuli koko viimeksikuluneen kuukauden aikana.»
»Sinä erehdyt, Abinaš», sanoi Gora. »Jos katsot tarkemmin, niin huomaat, ettei tuli ole edes syttynyt ja ettei poveanne ole kohdannut minkäänlainen vaurio.»
Mutta Abinaš ei ollut hillittävissä. Hän jatkoi: »Hallitus on yrittänyt saattaa sinua häpeään, mutta me, äidinmaamme Intian edustajat, laskemme tämän kunniaseppeleen —»
»Tämä menee jo yli leikin rajojen!» huudahti Gora, työnsi Abinašin ja hänen seuralaisensa syrjään, kääntyi Pareš Babun puoleen ja kehoitti häntä astumaan ajoneuvoihin.
Pareš Babu huokasi helpotuksesta istuutuessaan paikalleen, ja Gora ja
Binoi seurasivat häntä viipymättä.
Gora saapui kotiin seuraavana aamuna matkustettuaan Kalkuttaan höyrylaivalla ja tapasi kunnioitusta osoittavan joukon oven edustalla. Hän vapautui jollakin tavoin heidän kynsistään ja lähti sisään tapaamaan Anandamojia. Anandamoji oli kylpenyt varhain aamulla ja odotti tulijaa, ja kun Gora tuli ja kosketti hänen jalkojansa, hän ei voinut pidättää kyyneliänsä, jotka oli kuluneina päivinä onnistunut hillitsemään.
Krišnadajalin palattua Gangesin rannalta Gora lähti häntä tapaamaan, mutta suoritti kunnioittavan tervehdyksensä loitolla eikä koskettanut hänen jalkojansa. Krišnadajalin istuuduttua turvallisen matkan päähän Gora virkkoi: »Isä, minä aion ryhtyä suorittamaan katumusta.»
»Minun mielestäni siihen ei ole syytä», vastasi Krišnadajal.
»Minulla ei ollut vankilassa mitään hätää», selitti Gora, »olihan vain mahdoton noudattaa puhtaussääntöjä. Siitä syystä minun täytyy nyt ryhtyä harjoittamaan katumusta.»
»Ei, ei!» huudahti Krišnadajal harmistuneena. »Ei ole syytä siten liioitella. Minä en voi suostua sellaiseen menettelyyn.»