Baroda-rouvan selvä puhe osoitti, ettei sopinut enää kovin kauan ajatella, vaan että nopea ratkaisu oli käynyt välttämättömäksi. Aluksi Harimohini ajatteli siirtyä asumaan jonnekin muualle Kalkuttaan, jotta voisi toisinaan nähdä Sutšaritansa ja Satišinsa, mutta toisaalta hänen täytyi havaita, että niukat varat tuskin sallisivat hänen siten menetellä.
Barodan tultua ja mentyä vihurin tavoin Binoi istui hetkisen pää kumarassa.
Sitten Harimohini keskeytti vaitiolon sanoen: »Minä aion lähteä pyhiinvaellusretkelle. Voiko joku teistä lähteä mukaani, poikaseni?»
»Minä lähtisin erittäin mielelläni kerallanne», vastasi Binoi. »Mutta kun joka tapauksessa kuluu muutamia päiviä, ennenkuin olemme valmiit lähtemään, ettekö tule siksi aikaa minun äitini luo?»
»Sinä, lapseni, et arvaa, millainen taakka minä olen», virkkoi Harimohini. »Jumala on laskenut hartioilleni niin raskaan kantamuksen, ettei kukaan voi minua sietää. Olisihan minun pitänyt ymmärtää nähdessäni, että läsnäoloni taakka kävi sietämättömäksi oman miehenikin talossa! Mutta sellainen ymmärtäminen tulee minulle ylen vaivalloisesti. Minä olen vaeltanut kaiken aikaa yrittäen täyttää sydämeni tyhjyyttä, ja missä lienenkin ollut, aina olen kuljettanut onnettomuuksiani kerallani. Emme huoli puhua siitä enempää, poikani, jätä minut oman onneni nojaan. Miksi tunkeutuisinkaan jonkun toisen ihmisen taloon? Minun on aika vihdoin etsiä suojaa Hänen jalkojen edestä, joka kantaa koko maailman taakkaa. Minä en voi enää taistella.» Niin puhuessaan Harimohini kuivasi kerran toisensa jälkeen silmiänsä.
»Ei, ei, täti», virkkoi Binoi, »en voi suostua siihen, mitä sanot. »Sinä et voi mitenkään verrata äitiäni kehenkään muuhun ihmiseen! Ihminen, joka on kyennyt jättämään kaikki elämän taakat Jumalan haltuun, ei milloinkaan pidä liian paljona, jos hänen on kannettava toisen ihmisen murhe. Sellainen ihminen on minun äitini, ja sellainen on Pareš Babu. Ei, en tahdo kuulla siitä puhuttavankaan. Lähde ensin minun kerallani pyhiinvaelluspaikkaani, niin minä seuraan sitten sinua.»
»Mutta täytyyhän meidän ilmoittaa heille, että —», virkkoi Harimohini.
»Meidän saapumisemme riittää ilmoitukseksi», keskeytti Binoi, »se onkin kaikkein paras ilmoitus».
»Huomenna siis, aamulla —», aloitti Harimohini, mutta Binoi keskeytti jälleen: »Miksi huomenna — parempi on lähteä tänä iltana!»
Sitten saapui Sutšarita ilmoittamaan Binoille: »Äiti lähetti minut sanomaan, että jumalanpalvelus kohta alkaa.»