YHDEKSÄSKUUDETTA LUKU.
Saavuttuaan Bordašundarin kutsumana Haran Babu näytti hetkisen sangen vakavalta ja virkkoi sitten: »Meidän velvollisuutemme on kutsua Lolita ja keskustella tästä asiasta hänen kanssaan.»
Lolitan tultua Haran Babu virkkoi peloittavan juhlallisesti: »Kuulkaa, Lolita, nyt on tullut teidän elämässänne suuren vastuunalaisuuden hetki. Toisaalla on uskontonne, toisaalla kiintymyksenne, ja teidän tulee valita, kumpaa noudatatte!»
Tuon sanottuaan hän vaikeni nähdäkseen, kuinka puhe oli vaikuttanut Lolitaan, sillä hän oli sitä mieltä, että sellaisen oikeamielisyyden puuskan täytyi saada kaikkinainen pelkuruus vapisemaan ja polttaa kaikki vilpillisyys poroksi — tuo hehkuvan henkisen innostuksen näyte soveltui tosiaankin Brahma Samadžin edustajalle.
Mutta Lolita ei virkkanut sanaakaan vastaukseksi, ja hänen pysyessään yhä äänetönnä Haran Babu jatkoi: »Olette epäilemättä kuullut, että Binoi Babu on ilmaissut haluavansa liittyä Brahma Samadžiin, joko sen aseman vuoksi, johon te olette joutunut, tai jostakin muusta syystä.»
Tuo oli Lolitalle uutinen, ja vaikka hän ei lausunutkaan sen johdosta minkäänlaista mielipidettä, hänen silmänsä alkoivat loistaa, ja hän istui paikallaan kuin kivinen kuva.
»Pareš Babu», jatkoi Haran, »on tietenkin mielissään Binoin ystävällisestä halukkuudesta, mutta teidän itsenne on päätettävä, onko tämä asia sellainen, että siitä kannattaa iloita, vai eikö. Sentähden kehoitan teitä nyt Brahma Samadžin nimessä syrjäyttämään kaiken epäterveen himonne, tutkistelemaan sydäntänne yksinomaan uskonnon kannalta ja kysymään itseltänne: Onko olemassa mitään todellista syytä, joka kehoittaisi asiasta iloitsemaan?»
Lolitan yhä vaietessa Haran Babu luuli saavansa aikaan melkoistakin vaikutusta ja jatkoi kaksin verroin innokkaammin: »Hän tahtoo liittyä seurakuntaan! Tarvitseeko minun sanoa, kuinka pyhän hetken ihmisen elämässä muodostavat nyt kysymyksessä olevat juhlalliset menot? Tahdotteko sallia sellaisten pyhien menojen joutuvan saastutetuiksi? Onnellisuutta, mukavuutta, persoonallista kiintymystä tavoitellen me olemme suuntaamassa Samadžimme valheen polulle ja lausumme vilpillisyyden tervetulleeksi, ikäänkuin sitä kunnioittaisimme? Sanokaa minulle, Lolita, sallitteko ikänne kaiken liittää nimenne tähän Brahma Samadžin historiassa ylen ikävään tapahtumaan?»
Tuohonkaan kysymykseen Lolita ei virkkanut mitään vastaukseksi, vaan istui yhä liikahtamatta; ainoana muutoksena oli, että hän entistä kiinteämmin piteli tuolinsa käsinojasta. Haran Babu siis jatkoi: »Minä olen useasti havainnut, kuinka vastustamattoman voimakkaasti henkilökohtainen himo heikontaa ihmisen luonnetta, ja tiedänpä myös, että on suhtauduttava suvaitsevasti ihmisten heikkouteen, mutta kun heikkous ei koske ainoastaan jonkun yksityisen ihmisen elämää, vaan samalla satojen toisien ja murskaa murusiksi heidän ainoan suojansa, niin voitteko hetkenkään aikaa pitää tuota anteeksiannettavana? Onko Jumala suonut meille oikeuden antaa anteeksi sellaisen heikkouden?»
»Ei, ei, Panu Babu!» huusi Lolita nousten tuolistaan ja seisoen hänen edessään, »teidän ei tarvitse antaa meille anteeksi! Me olemme tottuneet teidän hyökkäyksiinne, ja teidän mahdollisesti tarjoamanne anteeksianto voisi tuntua meistä jokaisesta kerrassaan sietämättömältä!» Samassa hän jo poistui huoneesta.