Muutaman minuutin kuluttua Sutšarita palasi Harimohinin keralla.
Harimohini oli joitakin aikoja sitten kuullut Binoilta Goran elämää, mielipiteitä ja harrasta uskonnollisuutta koskevista asioista ja oli toisinaan puolenpäivän aikaan kehoittanut Sutšaritaa lukemaan ääneen joitakin hänen teoksiansa. Harimohini ei tosin kyennyt selvästi käsittämään kaikkea, mutta hän ymmärsi ainakin sen, että Gora noudatti tarkoin pyhiä kirjoja ja että hänen teoksensa vastustivat uudenaikaisen yhteiskunnan hölliä periaatteita. Joka tapauksessa ne olivat hänelle suureksi hyödyksi edistämällä hänen päivällisuntansa. Hän ihaili Goraa siitä syystä, ettei hänen mielestään voinut olla olemassakaan mitään ihmeellisempää ja hyveellisempää kuin englantilaisen kasvatuksen saanut uudenaikainen nuori mies, joka voimallisesti puolusti oikeauskoisuutta. Kohdattuaan Binoin brahmoperheessä Harimohini oli aluksi häneen ihastunut, mutta sittemmin, opittuaan hänet paremmin tuntemaan ja varsinkin saatuaan oman kodin, hän oli alkanut pitää loukkaavina Binoin käytöksessä ilmeneviä puutoksia. Hän oli aluksi luottanut Binoihin liian paljon, ja siitä syystä hän nyt soimasi häntä asiattomasti ja odotti sitäkin kiihkeämmin Goraa.
Goran nähdessään Harimohini hämmästyi. Siinä oli hänen edessään todellinen bramaani! Olihan hän häikäisevä kuin uhritulen lieska! Hän muistutti Mahadevaa säteilevässä loistossaan! Harimohini tunsi niin syvää kunnioitusta, että kun Gora astui hänen luokseen kunnioittavasti kumartamaan ja koskettamaan hänen jalkojansa, hän väistyi säikähtyneenä.
»Minä olen kuullut paljon teistä kerrottavan!» huudahti Harimohini. »Mutta teidät nähdessäni ihmettelen, kuinka kukaan on uskaltanut teidät vangita.»
»Jos teidänlaisenne henkilöt toimisivat tuomareina», nauroi Gora, »niin vankilat olisivat vain yölepakkojen ja rottien tyyssijoja.»
»Ei, poikani», vastasi Harimohini, »tässä maailmassa on yllin kyllin varkaita ja pettureita. Mutta oliko tuomari upposokea? Eihän tarvitse kuin teidät nähdä havaitakseen, ettette ole mikään tavallinen ihminen, vaan että kuulutte Jumalan omaan kansaan. Onko ihmisiä tuomittava vankeuteen vain siitä syystä, että täytyy täyttää vankiloita? Hyväinen aika! Millaista oikeutta tämä onkaan?»
»Tuomarit», selitti Gora, »tekevät työtänsä silmäillen lakikirjojansa, jotteivät joutuisi näkemään Jumalan kunniaa katselemalla ihmisten kasvoja. Kuinkapa he muuten voisivatkaan nauttia ravintoa ja unta, vaikka tuomitsevat ihmisiä piiskattaviksi, vankeuteen, maasta karkotettaviksi, vieläpä hirtettäviksikin?»
»Kun minulla on aikaa», sanoi Harimohini, »minä tavallisesti pyydän Radharania lukemaan ääneen teoksianne ja olen jo kauan odottanut saadakseni kuulla sellaisia sanoja teidän omilta huuliltanne. Minä olen vain typerä nainen ja lisäksi onneton — en voi mitään ymmärtää enkä mitään harrastaa, mutta uskon varmaan, että voin saada teiltä jotakin viisautta.»
Gora vaikeni vaatimattomasti tahtomatta väittää vastaan.
»Teidän pitää syödä jotakin, ennenkuin lähdette», jatkoi Harimohini. »En ole saanut pitkiin aikoihin kestitä teidänlaistanne bramaanin poikaa. Tänään teidän on tyydyttävä makeisiin, mutta toiste kutsun teidät oikealle aterialle.»