»Sutšarita», virkkoi Haran Babu jälleen, »tulkaa toiseen huoneeseen, minulla on jotakin teille sanottavaa».
Sutšarita ei välittänyt mitään kehoituksesta, vaan katsahti Goraan ja kysyi: »Kuinka voi äitinne?»
»Äitini voi tietääkseni aina hyvin», nauroi Gora.
»Niin», myönsi Sutšarita, »minäkin olen huomannut, kuinka helppoa hänen on voida hyvin».
Samassa muistui Goran mieleen, että Sutšarita oli käynyt tapaamassa hänen äitiänsä hänen vankilassa ollessaan.
Haran Babu oli ottanut pöydältä kirjan, katsonut nimilehdestä, kuka oli tekijä, ja tutki sitten muutamaa kohtaa.
Sutšarita hämmentyi ja punastui, ja Gora, joka tiesi, että Haranin käteen oli osunut eräs hänen teoksensa, nauroi hiljaa mielessään.
»Kuulkaahan, Gourmohan Babu», virkkoi Haran Babu, »tämä lienee teidän nuoruudenaikanne tuotteita?»
»Minä olen nuori vieläkin!» nauroi Gora. »Eräät eläinlajit vanhentuvat nopeasti, toisten nuoruus kestää kauan.»
Sutšarita nousi ja virkkoi: »Aterianne on varmaan jo valmis, Gourmohan
Babu! Ettekö tule toiseen huoneeseen? Täti ei halua tulla näkyviin
Haran Babun täällä ollessa, joten hän voinee teitä odottaa.»