Viimeisen huomautuksen Sutšarita tarkoitti erikoisesti Haran Babuun osuvaksi. Hän oli joutunut tänä päivänä sietämään niin paljon, ettei lopulta voinut olla iskemättä vastaan.
Gora nousi, ja kukistamaton Haran Babu huomautti: »Niinpä odotan teitä täällä.»
»Miksi huolisitte suotta odottaa?» kysyi Sutšarita. »On jo myöhä.»
Mutta Haran Babu ei ottanut hievahtaakseen, ja Sutšarita ja Gora poistuivat huoneesta.
Nähdessään Goran tässä talossa ja huomatessaan, kuinka hän suhtautui Sutšaritaan, Haran Babu kääntyi sotaiseksi. Oliko mahdollista, että Sutšarita luiskahtaisi niin helposti Brahma Samadžin kynsistä? Eikö ollut ketään, joka voi hänet pelastaa? Jollakin tavalla täytyi asia olla autettavissa!
Haran otti liuskan paperia ja sepitti kirjeen Sutšaritalle. Hänen mieltänsä vallitsivat alinomaa päähänpiintymät, joiden joukkoon kuului sekin, että hän, totuuden nimessä jotakin toista henkilöä soimatessaan, aina uskoi tuimain sanojensa kantavan jotakin hedelmää. Hän ei voinut ajatella, etteivät sanat ole kaikki kaikessa, vaan että on olemassa totuus, joka tunnetaan ihmisen sydämen nimellä.
Kun Gora kauan aikaa Harimohinin kanssa juteltuaan lähti Sutšaritan huoneeseen hakemaan keppiänsä, oli jo ilta. Sutšaritan pöydällä paloi lamppu. Haran Babu oli lähtenyt, mutta pöydällä, jokaisen välttämättä havaittavissa, oli Sutšaritalle osoitettu kirje.
Goran sydäntä kouristi, kun hän huomasi tuon kirjeen, sillä hän tiesi varsin hyvin, kuka sen oli kirjoittanut. Hän tiesi, että Haran Babu erikoisesti vaatieli Sutšaritaa itsellensä, mutta ei ollut kuullut siitä, että nuo vaatielmat olivat kohdanneet vastustusta. Kun Satiš oli tullut ilmoittamaan Sutšaritalle Haran Babun saapumisesta ja Sutšarita oli hämmentyneen näköisenä rientänyt alakertaan pian senjälkeen palaten hänen kerällään, Gorasta oli tuntunut siltä, kuin olisi soinut jokin särähtävä sävel. Ja kun Sutšarita sitten oli vienyt hänet huoneesta virvokkeita nauttimaan jättäen Haran Babun yksin, Gora oli tuon tosin karulta näyttävän menettelyn havaitessaan päätellyt, että sellainen epäkohteliaisuuskin vain ilmaisi heidän molempien kesken vallitsevaa läheistä suhdetta. Nähdessään nyt pöydällä kirjeen Gora tunsi saavansa ankaran iskun. Kirje on omituisen salaperäinen esine; se voi erikoisesti kiduttaa ihmistä, koska ulkopinnalle on kirjoitettu pelkkä nimi ja kaikki tärkeät asiat piilevät sisäpuolella.
»Minä tulen jälleen huomenna», ilmoitti Gora katsahtaen Sutšaritaan päin.
»Hyvä», vastasi Sutšarita, katse toisaalle luotuna.