Ollessaan poistumassa Gora yht'äkkiä pysähtyi ja huudahti: »Teidän paikkanne on Intian aurinkokunnassa — te kuulutte minun omaan maahani — mahdotonta on, että teidät tempaa tyhjään autiuteen jonkin vaeltavan pyrstötähden kertoma tarina! Minä voin teidät jättää vasta sitten, kun olette varmasti kiintynyt oikeaan paikkaanne! Ihmiset ovat teille uskotelleet, että siinä kohdassa uskontonne teidät jättää, mutta minun täytyy sanoa teille aivan avoimesti, ettei teidän totuutenne ja uskontonne merkitse ainoastaan joidenkuiden henkilöiden mielipiteitä tai lausumia; se liittyy lukemattomin säikein kaikkiin ympärillänne oleviin, te ette voi mielivaltaisesti kaivaa sitä juuriltaan ja istuttaa ruukkuun, jos tahdotte säilyttää sen puhtaana ja elinvoimaisena; jos tahdotte tehdä sen mahdollisimman hyödylliseksi, niin teidän tulee asettua sille paikalle, jonka maanne kansa on teille määrännyt jo aikoja ennen syntymäänne. Teidän ei ole lupa milloinkaan sanoa: 'Minä en ole mikään heille, ja he eivät ole mitään minulle.' Jos niin sanotte, niin uskontonne totuus ja koko voimanne häipyy pois kuin varjo. Voin teille vakuuttaa, että jos mielipiteenne siirtävät teidät pois siitä paikasta, johon Jumala on teidät asettanut, olipa se mikä tahansa, niin mielipiteenne eivät ole milloinkaan voitokkaita. Minä tulen jälleen huomenna.»
Kun hän tuon sanottuaan oli poistunut huoneesta, tuntui ilmakin pitkät ajat väräjöivän, ja Sutšarita istui paikallaan liikahtamatta kuin kuvapatsas.
YHDESSEITSEMÄTTÄ LUKU.
»Kuulehan, äiti», virkkoi Binoi Anandamojille, »totta puhuakseni tunnen jotenkin häpeeväni joka hetki, kun kumarran jumalankuvaa. Toistaiseksi minun on onnistunut salata tuo tunne, ja olenpa sepittänyt muutamia mainioita kirjoitelmiakin, joissa olen kuvainpalvomista puolustanut. Mutta minun täytyy kertoa sinulle totuus ja tunnustaa, että kun kuvaa kumarran, ei mieleni asiaan suostu.»
»Onpa mielesi yksinkertainen!» huudahti Anandamoji. »Sinä et voi milloinkaan katsella asiaa kokonaisuudessaan, vaan aina hienoja yksityiskohtia tarkaten. Siitä syystä olet niin nirso.»
»Totta kylläkin», tunnusti Binoi. »Minulla on niin terävä äly, että kykenen hiustahalkovan väittelyn nojalla todistamaan sellaistakin, mitä en itse usko. Kaikkia niitä uskonnollisia periaatteita, joita olen näinä aikoina ylen innokkaasti puolustanut, olen puolustanut puolueen, mutta en uskonnon kannalta.»
»Niin käy, kun ihmisessä ei ole todellista uskontoon kohdistuvaa kiintymystä», huomautti Anandamoji. »Uskonnosta näet tulee siinä tapauksessa vain asia, josta sopii ylpeillä samoinkuin rikkaudesta, kunniasta tai rodusta.»
»Niin on laita», myönsi Binoi. Me emme pidä sitä uskontona, vaan taistelemme sen puolesta, koska se on meidän uskontomme. Minä olen menetellyt siten kaiken aikaa, vaikka en olekaan kyennyt täysin itseäni pettämään. Teeskennellessäni uskoa siinäkin, missä vakaumus ei ole ollut minua kannattamassa, olen alinomaa hävennyt itseäni.»
»Luuletko, etten ole sitä ymmärtänyt?» huudahti Anandamoji. »Sinä olet aina liioitellut enemmän kuin ihmiset yleensä, ja siitä oli helppo havaita, että koska mielessäsi oli ontto kohta, sinun täytyi käyttää melkoiset määrät laastia sen täytteeksi. Se ei olisi ollut siinä määrin tarpeen, jos uskosi olisi ollut yksinkertainen.»
»Minä olen siis tullut sinulta kysymään, onko oikein, että väitän uskovani jotakin, mitä en kumminkaan usko.»