"Minun ei käy enää nukkuminen Kamilan kanssa", mietti Ramesh, "mutta kuinka voi lapsi viettää yönsä yksinään vieraassa paikassa?"
Illallisen jälkeen palvelijatar poistui. Ramesh osoitti Kamilalle, missä hänen tuli nukkua, ja sanoi: "Mene nyt makuulle; minä tulen myöhemmin vielä hieman luettuani."
Hän avasi kirjan ja oli lukevinansa. Kamila oli väsynyt ja vaipui pian uneen.
Ensimmäisenä iltana asia luonnistui. Seuraavanakin iltana Ramesh keksi keinon lähettääkseen Kamilan yksin vuoteeseen. Päivä oli ollut erittäin helteinen. Ramesh levitti peitteen makuuhuoneen parvekkeelle ja asettui sinne yöksi. Hän makasi kauan miettien ja viuhkoen itseänsä, mutta puolenyön tienoissa hän vihdoin vaipui uneen.
Kahden-kolmen tienoissa aamupuolella hän hieman havahtui ja huomasi, ettei ollut yksin: joku leyhytteli hiljakseen viuhkaa hänen vierellänsä. Täysin heräämättä hän veti tytön puoleensa ja hymisi unissaan: "Mene nukkumaan, Susila; älä minua viuhko?" Kamila, joka pimeässä pelkäsi, sujuttautui hänen käsivarrellensa siihen rauhallisesti nukahtaen.
Ramesh heräsi varhain ja oli kovin hämmästyksissään. Kamila vielä nukkui, oikea käsivarsi hänen kaulallansa. Hän oli vastustamattoman luottavaisesti käytellyt oikeuksiansa ottaen Rameshin rinnan pielukseksensa. Rameshin silmät kyyneltyivät, kun hän katseli nukkuvaa tyttöä. Kuinka hän voisikaan karusti rikkoa näiden luottavaisten lapsenkätten lempeän paulan? Nyt hän muisti, että Kamila oli hiipinyt hänen luoksensa keskellä yötä viuhkoakseen häntä.
Syvään huoaten hän hellävaroen irtautui Kamilan syleilystä ja nousi.
Kauan huolestuneena asiaa harkittuansa hän päätti toistaiseksi ratkaista ongelman siten, että lähettäisi Kamilan erääseen koulukotiin, ja otti asian kohta puheeksi.
"Etkö haluaisi saada hieman opetusta, Kamila?"
Kamilan ilme lausui selvemmin kuin sanat: "Mitä ihmettä tarkoitatkaan?"