Kamila piirsi "Shrijukta Tarini Tsharan Tshattopadhjai."
"Teinkö virheitä?" kysyi hän.
"Et", vastasi Ramesh. "Kirjoita nyt vielä kylänne nimi."
Hän kirjoitti "Dhobapukur."
Siten Ramesh vähitellen keräsi koko joukon yksityiskohtaisia tietoja tytön menneisyydestä, mutta havaitsi päähän päästyänsä olevansa kysymysten varsinaisesta tarkoitusperästä yhtä kaukana kuin ennenkin.
Ramesh ryhtyi nyt sommittelemaan suunnitelmaa tulevalle menettelyllensä. Kamilan mies oli todennäköisesti hukkunut. Siinäkin tapauksessa, että voisi saada tietoonsa, missä miehen sukulaiset asuivat, ja lähettäisi Kamilan heidän luoksensa, oli sangen epätietoista, suostuisivatko he ottamaan hänet vastaan, ja toisaalta olisi armotonta lähettää hänet takaisin enonsa luo. Miten ihmiset häntä kohtelisivatkaan, jos tulisi ilmi, että hän oli koko ajan elänyt vieraan miehen luona? Mistä hän voisikaan löytää turvapaikan? Jos hänen miehensä sattuisikin olemaan elossa, niin oliko todennäköistä, että hän haluaisi tai uskaltaisi ottaa hänet luoksensa? Minne Ramesh hänet lähettäisikin, hän jäisi aina ajelehtimaan oman onnensa nojassa tuntemattomalla merellä. Hän voi pitää hänet luonansa ainoastaan vaimonansa, ja kenellekään muulle hän ei voinut häntä luovuttaa; mutta toisaalta he eivät voineet elää yhdessä miehenä ja vaimona. Rameshin täytyi nopeasti hävittää mielestänsä se viehättävä kuva, joka oli hänelle esittänyt tätä tyttöä tulevana elämänkumppanina, vaikka olikin maalannut sen ylen hehkuvaksi, rakkauden toimiessa värien sekoittajana!
Pitempiaikainen oleskelu kylässä olisi käynyt sietämättömäksi; Kalkuttan vilinässä hän sitävastoin voi jäädä huomaamatta, ja siellä saattoi kukaties löytyä jonkinlainen ratkaisukin. Niinpä hän veikin Kamilan mukanansa Kalkuttaan ja vuokrasi huoneiston melkoisen kaukana entisestä asumuksestansa.
Kamilan mieltä nämä kokemukset kovin kiihdyttivät. He olivat tuskin ehtineet asettua huoneistoonsa, kun hän jo istuutui ikkunan ääreen. Loppumaton ihmisvirta oli näytelmä, joka herätti hänessä ehtymätöntä uteliaisuutta. Heillä oli palvelijatar, jolle ei Kalkuttan katuelämässä ollut mitään uutta ja jonka mielestä tytön ihmettely oli pelkkää hullutusta.
"Mitä ihmettä siinä on tuijoteltavaa? Ettekö lähde kylpemään? On jo myöhä!" huudahteli hän äreästi.
Tämän naishenkilön piti olla palveluksessa päivisin ja mennä iltaisin kotiinsa, koska oli mahdotonta löytää palvelijatarta, joka olisi jäänyt yöksi.