"Haluaisin käydä pikimmiten huoneistossa."
Palvelija otti käryävän öljylamppunsa ja lähti häntä saattamaan.
Ramesh vaelsi kuin aave huoneesta toiseen istuutuen silloin tällöin jollekin tutulle tuolille tai sohvalle. Huonekalut, koko sisustus, kaikki oli entisellään, mutta lisäksi oli tullut tuo tungettelija Nalin, mistä lieneekään esille sukeltanut. Luonto vihaa tyhjyyttä ja rientää sen aina nopeasti täyttämään! Tuossa oli se ikkunankomero, jossa Ramesh ja Hemnalini olivat vierekkäin seisoneet syyspäivän hämärtyessä illaksi ja molempien sydämien sykkiessä yhteen tahtiin. Mennessään mailleen aurinko varmaan joka päivä kirkasti säteillänsä tätä huonetta. Pitikö Rameshin saada seuraaja, joka yrittäisi uudelleen luoda ikkunan kehystämää kahden kuvaa. Eikö menneisyyden henki astuisi heidän väliinsä ja sormi varoittamaan kohotettuna ajaisi heitä pois toistensa luota? Rameshin povessa riehui loukattu ylpeys.
Seuraavana päivänä hän ei matkustanutkaan Allahabadiin, vaan lähti suoraa päätä Ghazipuriin.
NELJÄSNELJÄTTÄ LUKU
Ramesh oli viipynyt Kalkuttan-matkallansa lähes kuukauden, ja Kamilan laisesta, keskellä parasta kehitysikäänsä olevasta tytöstä kuukausi tuntuu pitkältä ajalta. Samoinkuin aamuhämärä äkkiä muuttuu ihanaksi päivänkoitoksi, samoin hänen naisellisuutensa heti herättyään puhkesi täyteen tietoisuuteen. Tämä herääminen olisi kenties tapahtunut paljon myöhemmin, ellei kiinteä ystävyyssuhde Sailadzhaan ja viimeksimainitun olemuksesta tulviva valo ja lämpö olisi muuntumista edistänyt.
Sillävälin oli setä Tshakrabartti Rameshin vitkastelun ja Sailadzhan alinomaisten kehoitusten yllyttämänä alkanut vakavasti hakea asuntoa ja oli vuokrannut kaupungin ulkopuolelta Gangesin rannalta pienen bungalow'n nuorta pariskuntaa varten. Hän oli uutterasti etsinyt kokoon välttämättömintä sisustusta, olipa vielä palkannut sen verran palvelijoitakin, että taloudenpito voitiin aloittaa.
Kun Ramesh palasi Ghazipuriin pitkän poissaolonsa jälkeen, oli Kamilalla vihdoin oma koti, joten nuorikkojen ei enää tarvinnut käyttää siinä suhteessa hyväkseen sedän vieraanvaraisuutta.
Taloa ympäröi riittävä puutarha-alue. Korkeat sisu-puut muodostivat varjoisan kujanteen. Virta oli vetäytynyt kuivan ajan uomaan, ja sen ja talon välillä levisi hiekkalakeus, jossa näkyi vuorotellen nuoren vehnän ja melonilavojen värikkäitä täpliä. Alueen eteläkulmassa, virran puolella, kasvoi jättiläiskokoinen nim-puu, jonka juurella oleva tanner oli kivetty.
Talo oli ollut kauan asumattomana, ja rakennus, samoinkuin koko aluekin, näytti olevan pahasti rappiolla. Puutarha oli muuttunut viidakoksi, ja huoneet olivat siivoamattomat; mutta Kamila ei siitä välittänyt. Hän oli niin ihastunut päästessään emännöimään omassa kodissa, että kaikki tuntui hänestä kauniilta. Hän päätti viipymättä, miten kutakin huonetta oli käytettävä ja mitä kuhunkin puutarhan kulmaan oli istutettava, ja suunnitteli, sedän neuvoa kysyen, koko alueen viljelemistä. Hän valvoi itse keittiön lieden paikoilleen asettamista ja välttämättömien muutosten suorittamista viereisessä varastohuoneessa. Koko päivän hän lakaisi, pesi ja puhdisti, ja hänen tarmonsa keksi yhä uusia esineitä.