"Setä Tshakrabartti on lähettänyt teitä varten vaunut", lisäsi Umesh.
Kamila astui sisään katsahtaakseen ympärilleen vielä kerran, ennenkuin lähti pois. Oleskeluhuoneessa oli englantilaismallinen liesi, johon voitiin sytyttää tuli, jos sattui talvella tulemaan liian kylmä, ja lieden reunuksella paloi öljylamppu. Kamila laski betelkäärön lieden reunalle ja aikoi jatkaa kierrostansa, kun katse sattui omaan nimeen, joka oli Rameshin käsialalla kirjoitettu käärepaperiin.
"Mistä olet tämän paperin löytänyt?" kysyi hän Umeshilta.
"Se oli herran huoneen nurkassa. Minä nostin sen sieltä lattiaa lakaistessani."
Kamila tarttui paperiin ja alkoi lukea. Se oli sama kirje, jossa Ramesh oli tunnustanut kaikki Hemnalinille ja jonka hän huolimattomana oli viskannut lattialle.
Kamila luki kirjeen loppuun asti.
"Miksi seisotte siinä mitään virkkamatta, maammoseni?" kysyi Umesh.
"Tulee pimeä."
Huoneessa olisi kuullut neulasen putoamisen, ja Kamilan ilme huolestutti Umeshia. "Ettekö kuule, maammoseni? Meidän täytyy lähteä kotiin; on jo myöhä", kehoitteli hän. Mutta Kamila liikahti vasta sitten, kun sedän palvelijat saapuivat ponnekkaasti ilmoittamaan, että vaunut olivat jo kauan odottaneet.
KUUDESNELJÄTTÄ LUKU
"Etkö voi hyvin, ystäväiseni?" kysyi Sailadzha Kamilan saavuttua.
"Kivistääkö päätäsi?"