Saila löi häntä kevyesti poskelle. "Niinkö asia onkin! Sinä olet antanut kaikki, mitä omistat, erään määrätyn henkilön huostaan, eikö totta? Mitä tästä sanot?" Hän veti esiin kirjeen sarinsa laskoksesta.
Kamila kalpeni nähdessään kirjeenkuoressa Rameshin käsialan ja kääntyi puolittain poispäin.
"Oletpa jo riittävästi osoittanut ylpeyttäsi", virkkoi Saila, "anna sen jo jäädä! Minä tiedän, miten sinun tekee mieli siepata tämä kirje minulta, mutta minä en sitä anna, ellet pyydä koreasti. Saammepa nähdä, kuinka kauan voit sitä sietää."
Samassa syöksähti huoneeseen Umi huutaen "Täti, täti!" ja vetäen jäljessään nuorankappaleeseen kiinnitettyä saippuakoteloa.
Kamila nosti hänet syliinsä ja kantoi pois peittäen hänen kasvonsa suudelmilla. Umi alkoi parkua, koska hänet erotettiin lelustansa, mutta Kamila ei taipunut. Hän kantoi lapsen omaan huoneeseensa ja tyynnytti sen lakkaamattomilla lapsenloruilla.
Saila tuli heidän jäljessään ja huudahti: "Minä olen hävinnyt; sinä voitit tällä kertaa! Minä en voi kestää kauempaa. Kas tässä, Kamila, ota se! Minä en ole enää milloinkaan niin julma sinua kohtaan."
Hän heitti kirjeen vuoteeseen, vapautti Umin Kamilan sylistä ja kantoi hänet pois.
Kamila käänteli epäröiden kirjettä, avasi sen sitten ja alkoi lukea, mutta oli tuskin ehtinyt silmätä ensimmäisiä rivejä, kun hänen kasvoihinsa nousi vihan puna ja hän heitti kirjeen luotansa. Sitten hän voitti ensimmäisen syvän vastenmielisyyden puuskan, tarttui jälleen kirjeeseen ja luki sen.
On mahdoton sanoa, ymmärsikö hän kaikkea vai eikö, mutta hänestä tuntui siltä, kuin olisi käsitellyt jotakin likaista, ja hän heitti kirjeen jälleen pois. Mies, joka ei ollut hänen puolisonsa, kehoitti häntä valmistamaan heille yhteistä kotia! Täysin tuntien kaikki tosiasiat Ramesh oli vain odottanut tilaisuutta saattaakseen hänet tähän häpeään! Jos heidän Ghazipuriin saavuttuaan Kamilan sydän olikin sykkinyt hänelle lämpöisemmin, niin luuliko hän sen koskevan itseänsä, mikäli hän oli Ramesh eikä — kuten Kamila oli uskonut — hänen puolisonsa? Ramesh oli tehnyt liian hätäisiä johtopäätöksiä, ja onnettomaan osattomaan kohdistuva sääli oli saanut hänet kirjoittamaan tämän lemmenkirjeen. Kuinka voikaan hän, Kamila, nyt — tai milloinkaan — karkoittaa sen väärän vaikutelman, jonka Ramesh oli hänen käyttäytymisestänsä saanut? Häpeä ja inho tulisivat olemaan hänen osanansa elämässä, vaikka hän ei ollut koskaan eläessään tehnyt pahaa yhdellekään sielulle. Nyt näkyi hänelle "koti" kauhistuttavana hirviönä, joka uhkasi hänet niellä, ja hän mietti turhaan pelastuskeinoa. Kahta päivää aikaisemmin hänen olisi vielä ollut aivan mahdoton uskoa, että Ramesh tulisi ilmenemään hänelle sellaisena hirviönä.
Hänen mietteensä keskeytti Umesh, joka kuului ovella yskähtävän. Kun
Kamila ei virkkanut mitään, hän kuiskasi: "Maammoseni!"