"Älä ole hupsu, Kamila", sanoi Ramesh irroittaen kätensä.
Tämä moite sai Kamilan mykistymään; hän seisoi siinä ikäänkuin loihdittuna, ja pelko näytti kutistavan hänen kasvonsa melkein olemattomiin. Ramesh riensi pois ahdistavin sydämin, mutta kiiruhtipa miten hyvänsä, ei hän kuitenkaan voinut unhottaa somien pienten kasvojen avutonta ja säikähtynyttä ilmettä.
SEITSEMÄS LUKU
Ramesh aikoi nyt ryhtyä harjoittautumaan käytännölliseksi lakimieheksi Alipurin oikeudessa Kalkuttassa, mutta näytti menettäneen kaiken tarmonsa. Hänellä ei ollut riittävästi päättäväisyyttä ryhtyäkseen määräperäiseen työhön ja voittaakseen kaikki ne esteet, joita aloitteleva asianajaja urallansa kohtaa. Hän tottui päämäärättömiin vaelteluihin, kulki Hovrah-sillan yli tai College Squaren ympäri ja suunnitteli parhaillaan pientä retkeä luoteiseen, kun samassa sai kirjeen Annada Babulta. Vanha herra kirjoitti:
"Luin sanomalehdestä, että olette suorittanut tutkintonne, mutta minua suretti, etten saanut kuulla sitä teiltä itseltänne. Teidän tulee hälventää vanhojen ystävienne huolestuneisuus ilmoittamalla meille, kuinka voitte ja milloin saavutte Kalkuttaan."
Lienee syytä huomauttaa, että se Englannissa opiskelemassa ollut nuorukainen, josta Annada Babu oli ajatellut saavansa vävyn, oli jo palannut Intiaan valmiina asianajajana, vieläpä mennyt kihloihinkin erään varakkaan naishenkilön kanssa. Rameshia epäilytti kovin, kävisikö hänen kaikkien äskeisten tapahtumien jälkeen uudistaminen tuttavuuttansa Hemnalinin kanssa asiain entisellä pohjalla. Toistaiseksi hän ei missään tapauksessa voinut kenellekään ilmaista suhdettansa Kamilaan, koska viaton tyttö siten joutuisi yhteiskunnan ylenkatseen esineeksi. Toisaalta oli hänen, jos mieli uudistaa suhteensa Hemnaliniin, avoimesti kerrottava kaikki.
Missään tapauksessa hän ei voinut jättää Annada Babun kirjettä vastaamatta, ellei tahtonut olla epäkohtelias:
"Suokaa hyväntahtoisesti anteeksi, etten ole käynyt teitä tervehtimässä; minua ovat siitä estäneet seikat, joita en ole kyennyt vallitsemaan."
Mutta uuden osoitteensa hän jätti ilmoittamatta.
Lähetettyään vastauksensa hän seuraavana päivänä lähti ensi kerran Alipurin oikeuteen, päässänsä asianajajien tavanomainen päähine. Eräänä päivänä hän oli kulkenut osan kotimatkaansa jalkaisin ja oli juuri aikeissa ottaa ajurin, kun tuttu ääni kuului huutavan: "Isä, näetkö, tuolla on Ramesh Babu!"