Huone oli niukasti kalustettu, siinä oli vain vuode ja kaappi. Seinällä riippui taidokkaasti leikatussa kehyksessä Hemnalinin äiti-vainajan muotokuva, ja vastakkaisella seinällä oli eräs hänen kutomansa verho. Kaapissa, joka säilytettiin täysin ennallaan, olivat hänen korunsa ja muut henkilökohtaiset muistoesineet.
Hemnalini pysähtyi isänsä taakse ja silitti hellävaroen hänen päätänsä sanoen poimivansa pois harmaat hiukset.
"Kuulehan, taatto", virkkoi hän, "mitäpä, jos joisimme teen tänään aikaisemmin? Sitten voimme istua huoneessasi, ja sinä kerrot tarinoita menneiltä ajoilta. Etpä usko, kuinka mielelläni niitä kuuntelen."
Annada Babu vaistosi niin herkästi tyttärensä mielialoja, että heti arvasi, miksi tee nyt oli niin kiireesti juotava. Akshai saapuisi tapansa mukaan teenjuonnin aikaan, ja Hem tahtoi häntä väistää vetäytymällä mahdollisimman pian isänsä huoneeseen.
Tyttären hermojen tila huolestutti Annada Babua kovin: Hemnalini oli vauhko kuin säikähtynyt kauris.
Kun he ehtivät alakertaan, havaitsi Annada Babu, ettei vesi vielä kiehunut, ja purki harminsa onnettomaan palvelijaan, jota piti syyllisenä. Mies väitti turhaan vastaan, ettei ollut arvannut teetä vaadittavan ennen tavanmukaista aikaa. Annada Babu lausui ylen kuuluvasti julki varman vakaumuksensa, että nykyaikaiset palvelijat eivät tiedä, mitä heidän rauhaansa kuuluu, ja että hänen henkilökuntansa kaipasi erikoista unilukkaria.
Kiehuvaa vettä saatiin viipymättä. Annada Babu ei kumminkaan ryyppinyt teetänsä hitaasti, sen makua tutkistellen ja samalla tyttärensä kanssa jutellen, vaan ryhtyi tyhjentämään kuppiansa tarpeettoman kiireesti.
"Onko sinulla kiire, taatto, aiotko lähteä ulos?" kysyi Hemnalini ihmeissään.
"Ei, enhän toki! Kun sää on näin kylmä, juon teen mielelläni nopeasti; kuuma tee ajaa ulos hikeä ja tekee hyvää", vastasi isä. Mutta ennenkuin sellaiset vaikutukset ehtivät ilmetä, astui huoneeseen Dzhogendra Akshai kintereillänsä.
Akshai oli pukeutunut erikoisen huolellisesti; hän heilutti hopeahelaista kävelykeppiä, ja hänen rinnallansa kelluivat upeat vitjat; vasemmassa kädessä hänellä oli ruskeaan paperiin kääritty kirja. Hän ei asettunut tavalliselle paikallensa pöydän ääreen, vaan veti tuolin Hemnalinin viereen ja virkkoi hymyhuulin: "Kellonne käy tänään edellä."