Olipa asia miten tahansa, joka tapauksessa otaksui Akshai, ettei Nalinakshan äiti ollenkaan vastustaisi ehdotettua liittoa — päinvastoin: hän olisi iloinen, jos poika valitsisi itselleen vaimon sydämensä taipumusta noudattaen, ja kaukaa saisi etsiä niin viehättävää morsianta kuin Hemnalini. Sitäpaitsi tulisi rakastettava Hem kohtelemaan anoppiansa asianmukaisen kunnioittavasti ja välttämään kaikkea, mikä saattaisi herättää pahennusta. Aivan lyhyen tutustumisen nojalla Nalinaksha tulisi vakuutetuksi siitä, että hän oli sellainen kuin olla pitikin.
Akshai neuvoi niinmuodoin tutustuttamaan nuoret henkilöt toisiinsa mahdollisimman pian.
NELJÄSKYMMENES LUKU
Kohta Akshain lähdettyä Dzhogendra nousi yläkertaan. Annada Babu ja
Hemnalini parhaillaan keskustelivat tuttavallisesti oleskeluhuoneessa.
Annada Babu näytti joutuvan hieman hämilleen nähdessään poikansa.
Häntä hävetti teepöydässä sattunut mielenpurkaus ja tavanomaisen
mielentyyneyden tilapäinen järkkyminen. Senvuoksi hän nyt tervehti
Dzhogendraa tavallista sydämellisemmin.
"Tulehan, Dzhogendra, tule ja istu tänne, poikaseni!"
"Kuule, taatto", aloitti Dzhogendra, "sinä ja Hemnalini ette näytä enää liikkuvan minnekään kotoa. Alinomainen nurkissa nuhjaileminen ei voi olla teille hyväksi."
"Niinpä kyllä", vastasi Annada, "me olemme aina olleet kotihiiriä.
Hemnalinia ei olekaan helppo saada houkutelluksi ulos."
"Minua et saa tehdä syypääksi, taatto", huomautti Hemnalini.
"Tiedäthän, että olen valmis lähtemään kanssasi minne haluat."
Vaikka ponnistus tuntuikin epämieluisalta, yritti tyttö kuitenkin saada toiset vakuutetuiksi siitä, ettei aikonut sulkeutua suruinensa neljän seinän sisäpuolelle. Hän tahtoi saada heidät uskomaan, että seurasi vilkkain mielenkiinnoin ulkomaailman tapahtumia.
"Huomenna on kokous", virkkoi Dzhogendra, "voisitpa mennä sinne Hemin kanssa."