Dzhogendra: "Minusta ei ole sellaisiin oveluuksiin; minä puhun mieluummin suuni puhtaaksi, ja täytyypä tunnustaa, ettei poika tee minuun erinomaista vaikutusta."
Akshai: "Kuulehan, Dzhogen, jos sallit ennakkoluulojesi asiaan vaikuttaa, niin siitä ei tule mitään. Ethän voi edellyttää kaiken olevan ihan makusi mukaista. Me emme saavuta milloinkaan tarkoitustamme, ellet voi vaikuttaa Hemnaliniin niin, että hän kerrassaan unohtaa Rameshin. Älä ollenkaan luule, että voit siihen päästä väkivalloin. Sinun tulee noudattaa neuvoani kirjaimellisesti, jos haluat onnistua."
Dzhogendra: "Seikka näes on se, että Nalinaksha on minulle hieman liian mystillinen. Minusta tuntuu kiusalliselta olla tekemisissä sellaisen henkilön kanssa. Siinä voi joutua ojasta allikkoon."
Akshai: "Kuulehan, veikkoseni, jos kastut, niin se on oma syysi. Sinä vapiset jo pelkän varjon nähdessäsi. Kun oli kysymys Rameshista, olitte sokeat alusta alkaen. Teillä oli mitä parhaat ajatukset Rameshista: hän ei voinut ketään pettää, hän oli Sankaratsarijan jälkeen suurin filosofi, vuosisadan lahjakkain kirjailija ja niin edespäin. Minä puolestani en ollut häneen siinä määrin ihastunut: olen nähnyt paljon hänenlaisiansa, henkilöitä, joilla on aina kaikkein ylevimmät ihanteet. En kuitenkaan uskaltanut koskaan avata suutani; te ette olisi missään tapauksessa uskoneet, että minunlaiseni mitätön voisi arvostella häntä mistään muusta syystä kuin kateudesta. Uskon sinun nyt oivaltavan, että sellaisia yli-ihmisiä on paras palvoa matkan päästä; sisartansa ei liene hyvä heidän haltuunsa uskoa. Mutta palatkaamme pääasiaan. Muista sanskriitti-sananlaskua: 'Oas toisen karkoittaa'. Minun ehdottamani keino on nyt ainoa mahdollinen, joten sinun ei pidä sitä morkkailla."
Dzhogendra: "Kuulehan, Akshai, sinä et saa minua milloinkaan uskomaan, että olet ensimmäisenä nähnyt, mikä Ramesh on miehiänsä, vaikka sitä tuhat kertaa toistelisit. Todellisuudessa sinä suhtauduit häneen niin ennakkoluuloisesti, ettei mikään hänen tekonsa sinulle kelvannut; senvuoksi sinun on turha yrittää vaikuttaa minuun korkeammalla viisaudellasi. Paina nyt mieleesi, että jos on kysymyksessä juonien punominen, saat tehdä sen yksin; älä ollenkaan odota apua minulta. Tuo Nalinaksha ei minua miellytä, siinä kaikki." Dzhogendran ja Akshain astuessa yhdessä Annadan huoneeseen Hemnalini pujahti pois toisesta ovesta.
"Hän on varmaan katsonut ikkunasta ja nähnyt meidän tulevan", mietti Akshai. Hän istuutui hymyillen Annada Babun viereen, tarttui teekuppiin ja lausui: "Nalinakshan sanat menevät sydämeen, ja se johtuu siitä, että ne tulevat sydämestä."
"Hänellä on epäilemättä kykyä", virkkoi Annada Babu.
"Kykyä!" huudahti Akshai. "Paljon enemmänkin! Hän on hurskain ihminen, mitä maa päällänsä kantaa!"
Vaikka Dzhogendra olikin Akshain liittolainen, ei hän kuitenkaan voinut olla huudahtamatta: "Kunpa et puhuisi hurskaista ihmisistäsi! Taivas meitä pyhimyksistänne varjelkoon!" Sen sanoi Dzhogendra, joka vielä edellisenä päivänä oli ylenmäärin kiittänyt Nalinakshan mielenaateluutta ja soimannut hänen moittijoitansa ilkeiksi panettelijoiksi!
"Ei, Dzhogendra", virkkoi hänen isänsä, "tuolla tavoin et saa puhua. Minä puolestani otaksun mieluummin, että ihmiset, jotka näyttävät hyveellisiltä, todellakin ovat sellaisia. Minä voin toisinaan erehtyä, mutta se on varmaan parempi kuin jos alinomaa epäilisin hyviä ihmisiä toivoen terävänäköisyyttäni senvuoksi kiitettävän. Nalinaksha ei ole lainannut ajatuksiansa. Hänen aineksensa ovat peräisin hänen henkilökohtaisista elämyksistänsä, ja minusta hänen puheensa kaikui raikkaalta ja elähdyttävältä. Tekopyhä henkilö ei sellaiseen pysty. Sellaista puhetta ei käy keräileminen laina-aineksista, yhtä vähän kuin kemisti kykenee aineita sekoittamalla tekemään kultaa. Minä olisin mielelläni mennyt häntä kiittämään."