"Pelkään vain, ettei hänen terveytensä kestä sellaisia ponnistuksia", huokasi Akshai.
"Mitä, eikö hänen terveytensä ole hyvä?" huudahti Annada Babu.
"Hän ei pidä siitä riittävästi huolta. Hän kuluttaa päivänsä rukoillen ja pyhiä kirjoja tutkistellen eikä pidä silmällä terveyttänsä."
"Siinä hän menettelee kovin väärin", lausui Annada, "meillä ei ole oikeutta laiminlyödä ruumistamme; me emme ole sitä itse luoneet. Kunhan saisin tilaisuutta, parantaisin hänet aivan pian. Terveytensä säilyttämiseksi tarvitsee vain noudattaa muutamia yksinkertaisia sääntöjä. Ensinnäkin — —"
Dzhogendralta loppui kärsivällisyys. "Tuo ei kuulu ollenkaan asiaan, taatto! Nalinaksha Babu on ihan terve. Nähdessäni hänet tänään iltapäivällä tulin ajatelleeksi, että sellaisen hurskaan elämän täytyy olla ruumiillisessakin suhteessa edullista. Tekeepä melkein mieleni itse sitä koetella."
"Enpä tiedä, Dzhogendra", väitti Annada edelleen, "Akshain huomautus lienee aivan oikea. Useimmat suuret miehemme kuolevat nuorina. He tekevät isänmaallensa huonon palveluksen laiminlyömällä terveyttänsä. Se ei ole oikein. Tiedätkö, Dzhogendra, minä luulen sinun erehtyvän Nalinakshaan nähden. Hän on kelpo mies. Pitäisi vain häntä neuvoa huolehtimaan terveydestänsä."
"Kuulkaahan", sanoi Akshai, "minä tuon hänet tänne ja esittelen teidät; luulenpa, että olisi hyvä, jos kerran hänen kanssaan vakavasti keskustelisitte. Nytpä johtuu mieleeni: se kasvimehu, jota minulle suosittelitte tutkintojen aikana, oli erinomaisen vahvistavaa. Se on kaikkein hienoin virkistysaine henkisen työn tekijälle. Ottakaa te vain Nalinaksha Babu käsiteltäväksenne, niin — —"
Dzhogendra hypähti seisaalleen. "Akshai, sinä saat minut ihan suunniltani! Sinä jaarittelet ihan mielettömiä. En voi tätä enää sietää." Samassa hän syöksyi pois huoneesta.
KAHDESVIIDETTÄ LUKU
Ennen Hemnalinin asiain onnetonta käännettä Annada Babun terveys oli aina ollut erinomainen, mutta siitä huolimatta hän oli alinomaa nauttinut sekä eurooppalaisten että kotimaisten lääkärien määräämiä rohtoja. Mutta nyt hänen ei tehnyt ollenkaan niitä mieli. Niin kauan kuin hänen ruumiillinen raihnautensa oli ollut pelkkää luulottelua, hän oli lakkaamatta siitä jutellut, mutta nyt, kun hänen terveytensä tosiaankin horjui, hän ei viitannut sanallakaan vaivoihinsa.