Vaunujen saavuttua perille vaikuttivat tutut huoneet ja huonekalut loihtuisasti Rameshiin. Hänen vaieten istuutuessaan ilmaisi huokaus mielenkevennystä ja tunnonvaivaa omituisesti toisiinsa yhtyneinä.
"Teitä pidättivät varmaan liikeasiat niin kauan kotosalla?" tiedusteli samassa Annada Babu.
"Isäni kuoli — —", aloitti Ramesh.
"Mitä sanottekaan! Sepä surullista! Kuinka se tapahtui?"
"Hän palasi kotiin Padmaa pitkin. Tuli äkkinäinen myrsky, venhe kaatui, ja hän hukkui." Niinkuin äkkinäinen, ankara tuulenpuuska ajaa tuulirykelmiä edellänsä ja kirkastaa taivaan, niin lakaisi tuon onnettomuuden ilmoittaminen pois kaiken väärinkäsityksen Rameshin ja Hemnalinin väliltä.
Hemnalini ajatteli katuen: "Minä tein Ramesh Babulle vääryyttä. Häntä askarrutti isän menettämisen aiheuttama suru ja kaikki siitä johtuvat huolet. Ehkäpä rasittaa murhe häntä yhä vieläkin. Me pidimme häntä vikapäänä, vaivautumatta milloinkaan ottamaan selkoa, estivätkö häntä kenties perhehuolet tai muut auttamattomat asiat." Hemnalini alkoi kohdella isätöntä nuorukaista erittäin huomaavaisesti.
Rameshin ei tehnyt erikoisesti mieli nauttia ravintoa, mutta Hemnalini yllytti häntä syömään.
"Te ette näytä ollenkaan terveeltä", virkkoi hän, "teidän tulee pitää huolta terveydestänne." Sitten hän kääntyi Annada Babun puoleen. "Isä, kuulehan, Ramesh Babun pitää jäädä illalliselle."
"Tietysti", virkkoi ukko.
Samassa ilmestyi näyttämölle Akshai. Hän oli joitakin aikoja ollut ilman kilpailijaa Annada Babun teevieraana, ja Rameshin odottamaton ilmaantuminen vaikutti häneen epämiellyttävästi. Hän malttoi kumminkin mielensä ja huudahti hilpeästi: