"Mitä, hän on tietysti kotona."
Ramesh: "Mitä joutavia, hän ei ole kotona."
Bishan: "Ainakin hän eilen tuli tänne."
Ramesh: "Mihin hän sitten lähti?" Bishan seisoi suu auki, mitään käsittämättä. Samassa ilmaantui näkyviin Umesh upeasti puettuna Kamilan juhlapukuun, silmät unettoman yön punertamina.
"Missä on maammosemme, Umesh?" kysyi hänen isäntänsä.
"Hän on ollut täällä eilisestä saakka."
"Missä sinä olet ollut?"
"Maammoseni lähetti minut näytäntöä katsomaan Sidhu Babun luo."
"Rohkenen pyytää maksua, armollinen herra?" huomautti ajomies.
Ramesh hyppäsi vaunuihin ja ajoi suoraa päätä sedän taloon. Siellä vallitsi ankara mieltenkuohu, ja Rameshin ensimmäinen ajatus oli, että Kamila oli sairastunut. Niin ei kumminkaan ollut laita. Hänelle kerrottiin Umin alkaneen edellisenä iltana äkkiä itkeä, hänen kasvonsa olivat käyneet ihan sinisiksi ja kädet ja jalat jääkylmiksi. Koko talonväki oli ankarasti säikähtänyt. Kaikki olivat tyttöstä vaalineet, kukaan ei ollut hetkeksikään ummistanut silmiänsä. Ramesh otaksui nyt, että Kamila oli kutsuttu avuksi, ja sanoi senvuoksi Bipinille: "Kamila on varmaan kovin huolissaan pikku Umi raukan vuoksi." Bipin ei varmaan tietänyt, oliko Kamila ollut yötä talossa vai eikö, ja nyökkäsi vain myöntäen: "Niin, hän pitää lapsesta paljon ja on epäilemättä hänkin huolestunut. Tohtori sanoo kuitenkin, ettei ole mitään pelon syytä."