Bipinin ei tosiaankaan tarvinnut olla huolissaan, sillä poika osasi uida kuin kala ja olisi tuskin voinut hukkua, vaikka olisi yrittänyt. Vihdoin hän väsyi vedessä pulikoimaan, nousi rannalle ja heittäytyi hiekkaan, katkerasti itkien.
Bipin laski kätensä Rameshin olalle herättääkseen hänet huumauksesta.
"Tulkaa, Ramesh Babu", sanoi hän. "Täällä me vain tuhlaamme aikaa. Annetaan tieto poliisille, joka panee toimeen kaikki mahdolliset tutkimukset."
Sailadzhan ympäristössä ei kukaan sinä päivänä syönyt eikä nukkunut, ja talossa kaikuivat jälleen valitushuudot.
Kalastajille annettiin tehtäväksi virran huolellinen naaraaminen, ja poliisi tutki koko seudun. Erikoisia tutkimuksia pantiin toimeen rautatieasemalla, mutta iltajunaan ei ollut nähty astuvan kenenkään bengalilaisen tytön, johon Kamilan tuntomerkit olisivat sopineet.
Iltapäivällä saapui setä, kuuli kaikki yksityisseikat ja Kamilan omituisen käyttäytymisen ennen katoamista ja oli vakuutettu siitä, että hän oli hukuttautunut.
"Nyt minä tiedän, miksi Umi illalla niin kovin itki", virkkoi
Latsminia. "Meidän täytyy kunnollisesti manata pois hänen kova onnensa!"
Onnettomuus oli tylsyttänyt Rameshin siinä määrin, ettei hän voinut vuodattaa yhtään kyyneltä.
"Merkillistä", mietti hän, "että Kamila tuli Gangesista luokseni ja että sama virta on hänet nyt niellyt kuin viattoman kukkasen, jonka hurskas palvoja sen helmaan heittää!"
Auringonlaskun jälkeen hän palasi virralle siihen kohtaan, mistä avaimet oli löydetty, ja katseli vieläkin pienoisia jalanjälkiä. Sitten hän riisui jalkineensa, kahlasi virtaan, otti kotelosta kaulakäädyn, jonka oli tuonut Allahabadista ja sinkosi sen keskelle virtaa.